Helsingin smoothiebaarit testissä

Smoothieista eli noista tehosekoittimella nopeasti surautettavista pehmeistä juomista on tullut hyvin suosittuja varsinkin kaupungeissa.

Tavallaan tutustuin smoothieihin jo 1980-luvulla elävän ravinnon rantauduttua Suomeen. Silloin niitä nautittiin tuorekeittoina lautaselta. Nyt uudemman raakaruokaboomin aikana niitä juodaan pilleillä isoista laseista. Tehtyäni raakakeittoja ja smoothieita jo pitkään kotona tehosekoittimella päätin testata, minkä tasoista Helsingin smoothiebaarien tarjonta on.

Testini on aika subjektiivinen, koska kaikkien juomien ravintosisällöistä ei saa tarkkoja tietoja. Siksi arvioni perustuvat pitkälti makumieltymykseen ja arvioon paikkojen viihtyisyydestä.

Vertailun helpottamiseksi yritin valita smoothieita, jotka muistuttaisivat mahdollisimman paljon toisiaan. Halusin valita vertailuun vihannespitoisia smoothieita. Siihen minulla on ravitsemuksellinen syy.

Ajattelen, että ei ole kovin terveellistä tehdä hyvin hedelmäpainotteisia smoothieita, koska hedelmät on terveellisempää nauttia kokonaisina. Jos smoothie tehdään pääasiassa hedelmistä, glykeeminen kuorma kasvaa suureksi. Toisin sanoen verensokeria ja insuliinia kohottava vaikutus on turhan raju. Siksi haluan kannustaa pääasiassa vihanneksia sisältävien smoothieiden nauttimiseen.

Kokonaisuutena testin smoothiebaareista voi sanoa, että niiden taso on parempi kuin odotin. Yllätyin myönteisesti siitä, miten paljon raaka-aineissa suosittiin luomua. Lisäksi lähes kaikissa paikoissa palvelu oli hyvin ystävällistä.

 

???????????????????????????????
Smoothiebaarien juomat tarjotaan useimmiten muovimukeista.

 

Ekologisuusajattelua voisi smoothiebaareissa viedä pidemmälle siten, että smoothiet tarjoiltaisiin pestävistä astioista. Laseista juomien nauttiminen luo sitä paitsi laadukkaamman vaikutelman kuin jos juoma nautitaan muovimukeista. On vähän kummallista, että smoothiet tarjoillaan paikan päällä nautittaessa muoviastioista, sillä sellaisissakin tavallisissa kahviloissa ja lounasravintoloissa, joista saa take away -kahvin mukaan, paikan päällä nautittavat kahvit ja lounasannokset nautitaan yleensä pestävistä astioista. Miksi smoothieiden pitäisi olla tässä asiassa poikkeus huonoon suuntaan?

Vertailuni smoothiebaarien suurin ongelma on siinä, että smoothieiden makeusastetta ei ollut läheskään aina osattu säätää sopivaksi – makeutta joko puuttui tai sitä oli liikaa.

Toinen kriittinen asia on täyteläisyyden aste. Smoothie ei saisi jäädä vetisen oloiseksi ja laihaksi. Vetinen smoothie ei maistu hyvältä, ja laihuus herättää epäilyksen kitsastelusta raaka-aineissa.

Smoothiebaarit voisivat käyttää ravitsemusasiantuntijoiden apua smoothiensa reseptejä laatiessaan. Sillä voitaisiin varmistaa, että smoothieista tulisi ravitsemuksellisesti täysipainoisia.

Pidän smoothiebaareja tervetulleena ilmiönä, koska niissä voi nauttia pikaruokaa, joka ei ole epäterveellistä. Smoothieissa yhdistyvät usein terveellisyys ja herkullisuus. Onkin paljon parempi ajatus mennä juomaan kunnon smoothie kuin mennä syömään hampurilaisia tai donitseja. Parhaimmillaan ravitsemuksellisesti hyvin koostettu smoothie voi silloin tällöin korvata vaikkapa lounaan.

Seuraavien arvostelujen tähdet on annettu kokonaiskokemuksen, ei pelkän smoothien maun perusteella.

 

Jungle Juice Bar

???????????????????????????????
Jungle Juice Barin valttina on keskeinen sijanti Galleria Esplanad -kauppakeskuksessa.

 

Jungle Juice Bar sijaitsee hyvin keskeisessä paikassa Galleria Esplanad -kauppakeskuksessa Kluuvikadun ja Pohjoisesplanadin kulman tuntumassa. Siellä on kätevää pistäytyä esimerkiksi ostosmatkan lomassa.

Tilasin Jungle Juice Barissa vihreän Green Hornet -smoothien, jonka hinta oli korkeahko, 7,90 euroa. Sen ainesosat olivat ananas, päärynä, tammenlehtisalaatti, pinaatti, minttu, lime, omenamehu, hamppuproteiini, spirulina ja maca. Smoothieen olisi kuulunut myös jäitä mutta pyysin omani ilman niitä, koska en halunnut nauttia jäistä ruokaa. Ainesosista olivat luomua tammenlehtisalaatti, hamppuproteiini ja spirulina.

Yritykseni välttää juoman jäisyyttä ei oikein onnistunut, sillä ilman jäitäkin surautettu smoothie oli jääkylmää. Jäiset juomat voisivat sopia hellesäälle, mutta sellaisia on Suomessa kovin, kovin harvoin.

Maultaan smoothie oli OK. Ainesosien runsaudesta voisi saada mielikuvan, että smoothie olisi erityisen täyteläistä mutta sellaista vaikutelmaa ei nyt syntynyt. Ananas ja muut hedelmät maistuivat juomassa voimakkaimmin, ja rakenteessa oli pientä jauhoisuuden tuntua, mikä johtui ehkä hamppuproteiinista.

Jungle Juice Bar on hyvin siisti smoothiebaari mutta sijaitsee vähän kolkossa ikkunattomassa ympäristössä, jossa ei mielellään istu pidempään kuin juoman nauttimiseen menee aikaa. Viihtyisyyttä voisi parantaa käyttämällä sisustuksessa luonnonmateriaaleja ja viherkasveja.

Jungle Juice Bar, Galleria Esplanad, Aleksanterinkatu 40–42, Helsinki.

★★★☆☆

 

Silvopleen smoothie-baari

???????????????????????????????
Silvopleessa on monipuolinen valikoima smoothieita.

 

Silvoplee on tunnetuin siitä, että se on raakaravintoa tarjoava kasvisravintola. Sen lisäksi sieltä saa myös lämmintä kasvisruokaa ja siellä on myös pieni smoothiebaari.

Tilasin Vihreä-nimisen smoothien, joka sisälsi päärynää, avokadoa, pinaattia, minttua, viherjauhetta ja ripauksen sitruunasteviaa. Pyysin lisäksi smoothieen lisäksi hieman riisiproteiinia, koska muuten siinä ei olisi ollut juurikaan proteiinia. Tällaisen kokoonpanon hinnaksi muodostui tasan 7 euroa.

Maistoin smoothieta jo ennen riisiproteiinin lisäämistä. Juoma oli raikas, kuten ainesosien perusteella saattoi päätellä mutta maku jäi silti vaisuksi. Ennen kaikkea juoma olisi kaivannut hieman makeutta. Smoothieen ainesosaluettelon mukaan kuului sitruunasteviaa mutta sitä oli niin vähän, että se ei maistunut edes vähäisenä makeutena. Juoma olisi voinut olla myös jonkin verran täyteläisempi ja sakeampi.

Paria viikkoa aiemmin olin nauttinut Silvopleessa Proteiini-nimisen smoothien. Myös silloin tulin siihen tulokseen, että juoma olisi voinut olla makeampi, vaikka en yleensä mistään ylimakeasta pidäkään. Silloin smoothie oli koostumukseltaan täyteläinen, niin kuin pitääkin.

Silvopleen smoothieiden raaka-aineet ovat pääasiassa luomua. Esimerkiksi tässä testissä nauttimani Vihreän smoothien kaikki ainesosat pinaattia lukuun ottamatta olivat luomua – tosin juuri pinaatin olisi hyvä olla luomua, koska tavanomaisesti viljellyssä on usein torjunta-ainejäämiä.

Jotkin Silvopleen smoothiet sisältävät ”tocoa” eli riisinlesettä tokotrienolien lähteenä. Vaikkakin tokotrienolit ovat itsessään terveydelle hyödyllisiä E-vitamiinin muotoja, riisinleseestä on mitattu korkeita arseenipitoisuuksia. Näkemykseni mukaan riisinlesettä ei pitäisi sen vuoksi käyttää lainkaan – ei smoothiebaareissa eikä kotona!

Smoothieta pillillä imiessäni taustalla kuului hiljaa Neil Youngin Heart of Gold. Se loi mukavaa tunnelmaa muuten hieman läpikulkupaikkamaiseen baariin.

Silvoplee, Toinen linja 7, Helsinki

★★★★☆

 

SIS. Deli + Café

???????????????????????????????
SIS. Delin ikkunapöydistä on kivaa katsella kävelykadun elämää.

 

SIS. Deli on löytänyt kahvilalleen hyvän sijainnin: Se sijaitsee ydinkeskustassa Kalevankadun lyhyen kävelykatuosuuden varrella, aika lähellä Stockmannia ja Kolmen sepän patsasta. Sijaitessaan kävelykadun varrella kahvilassa ei ole juuri liikenteen melua, vaikka sijainti onkin keskeinen. Ikkunasta tai ulkopöydässä istuen on mukava katsella kävelykadun elämää.

Tilasin kahvilassa Elinvoima-smoothien, jonka aineosat ovat salaatti, kurkku, mango, omenamehu, sitruunamehu ja spirulina. Näistä omenamehu ja spirulina olivat luomua, muut ainesosat eivät. Smoothien hinta oli 5,80 euroa.

Juoman maku oli kohdallaan, ehkä paras vertailun juomista. Smoothien rakenne oli lievästi ohut mutta ei kuitenkaan vetinen. Juoma oli hyvin kylmä ja raikas. Tuli mieleen, että tämäkin smoothie sopisi parhaiten hellepäivän juomaksi – näin kylmää ei tekisi mieli juoda kylmällä ilmalla.

Ravitsemuksellisesti juoman koostamisessa oli puutteita – smoothiesta puuttui proteiinia. Juoma toki sisälsi himpun spirulinaa, proteiinipitoista makean veden levää, mutta sitä oli sen verran vähän, että smoothien proteiinimääräksi jäi SIS. Delin omienkin laskemien mukaan vain 2,3 grammaa smoothieta kohti. Sopiva ja helposti saavutettava proteiinimäärä smoothiessa voisi olla esimerkiksi 10 grammaa.

Smoothiesta puuttui myös rasvaa. Ainakin pieni määrä rasvaa olisi smoothieissa tarpeen mm. siksi, että se tehostaa rasvaliukoisten ravintoaineiden, kuten karotenoidien, imeytymistä (Unlu 2005).

Smoothieihin sopivat rasvan lähteiksi esimerkiksi avokado, kookosöljy tai ekstraneitsytoliiviöljy. Olen itse käyttänyt näitä kaikkia tehdessäni smoothieta. Pidän erityisesti avokadosta smoothieissa sen lisätessä mukavasti täyteläistä suuntuntumaa.

Heikkoutena SIS. Delin joissakin smoothieissa on liika makeus. Aiemmin olen syönyt siellä Protein Boost -smoothien, jossa oli niin paljon taatelia, että se oli yhtä makeaa kuin jäätelö! Äklömakeus ei maistu hyvältä, mutta se ei ole myöskään terveellistä, vaikka sokeri olisikin peräisin luonnollisista raaka-aineista.

Sisustus on SIS. Delissä selkeä ja kiva, ja taustamusiikkina soi miellyttävästi J. Karjalainen. Pieni miinus likaisista ja rasvaisista pöydistä.

Palvelu oli SIS. Delissä erittäin ystävällistä ja hymyileväistä!

SIS. Deli + Café, Kalevankatu 4, Helsinki

★★★★☆

 

La Torrefazione

???????????????????????????????
La Torrefazionen smoothiet ovat edullisia mutta kovin hedelmäpainotteisia.

 

La Torrefazione – tai lyhyesti vain Torre – ei ole varsinainen smoothiebaari mutta kelpuutin kahvilan vertailuun, koska täältäkin löytyy neljää erilaista smoothieta.

Valitsin smoothieista numero nelosen, koska se oli muiden smoothiebaarien vihanneksia sisältäviä versioita eniten muistuttava. Se sisälsi avokadoa, omenaa, banaania, minttua ja jogurttia. Mikään ainesosista ei ollut luomua. Hinta 5,40 euroa.

Smoothien maku oli OK, koostumus sopiva ja suuntuntuma lähes pehmeän pirtelömäinen. Myös makeusaste oli sopiva. Juoma oli kuitenkin kylmä ja sopisi sen vuoksi parhaiten lämpimän päivän välipalaksi.

Heikkoutena paikan smoothieissa on se, että kaikki ovat hedelmäpohjaisia; vihanneksia ei ainesosista löytynyt. Toivoisinkin, että Torre uusisi smoothielistansa niin, että tarjolla olisi myös vihanneksia sisältäviä pehmojuomia.

Arvelen kanta-asiakkaiden pitävän La Torrefazionesta hyvän kahvin lisäksi myös miljöön ansiosta. Sisustus luo paikkaan omanlaistaan hillittyä mannermaista tyyliä. Toisaalta kahvila on myös useimmiten täynnä ja aika rauhaton. Lisäksi asiakkaat käyttävät paljon langattomia laitteitaan, mikä voi häiritä muita asiakkaita.

La Torrefazione, Aleksanterinkatu 50, Helsinki

★★☆☆☆

 

Kippo

??????????????????????
Kippo panostaa laatuun ja siellä on smoothiebaarien ystävällisin palvelu.

 

Kippo sijaitsee Forumin yläkerrassa Kukontorilla. Jo ensisilmäyksellä Kippo erottui sympaattisesti muusta ympäristöstään – sen myyntitiski oli nikkaroitu rustiikin näköisestä puutavarasta.

Kipossa oli miellyttävää myös erittäin ystävällinen, hymyileväinen ja suorastaan valloittava palvelu.

Nautin Kipossa Green Thumb -nimisen smoothien, joka sisälsi banaania, avokadoa, vehnänorasta, pinaattia, kookosta, mantelimaitoa ja jäätä. Lisäksi pyysin smoothieen hamppuproteiinia, josta maksoin 90 senttiä lisää. Kaikkiaan smoothien hinnaksi tuli 7,20 euroa.

Jo tarttuessani pilliin huomasin, että smoothie oli täyttä tavaraa. Sillä oli hyvin täyteläinen rakenne eikä raaka-aineiden määrässä ollut säästelty. Myös maku oli hyvä mutta pienellä säätämisellä siitä olisi saanut vieläkin paremman. Esimerkiksi sitruunamehun lisääminen olisi tuonut smoothieen raikasta terää.

Nostan Kipolle hattua siitä, että kaikki smoothieiden (Kotus, apua, eikö tämän sanan taivutusta voisi helpottaa!) raaka-aineet – kotimaisia marjoja lukuun ottamatta – olivat myyjän mukaan luomua.

Kippo olisi saanut täydet viisi tähteä mutta paikan runsas matkapuhelintukiasemien ja Wi-Fi-verkon säteily, noin 3000 µW/m2 niin ulkona kuin sisälläkin, vähentää yhden tähden. Kukontorin tukiasemat posottavat aivan turhan kovalla teholla, paljon vähempikin riittäisi. Kiinteistön ylläpitäjälle ja teleoperaattoreille voisi antaa asiasta palautetta.

Kippo, Forum Kukontori, Mannerheimintie 14–20, Helsinki

★★★★☆

 

Viitteet:

Arsenic in your food. Our findings show a real need for federal standards for this toxin. Consumer Reports magazine. November 2012.

Hart A. Rice-based foods pose health concerns for infants and children say experts. Examiner.com. July 15, 2014

Sun GX, et al. Inorganic arsenic in rice bran and its products are an order of magnitude higher than in bulk grain. Environ Sci Technol. 2008 Oct 1;42(19):7542-6.

Unlu NZ, et al. Carotenoid absorption from salad and salsa by humans is enhanced by the addition of avocado or avocado oil. J Nutr. 2005 Mar;135(3):431-6.

 

Kategoriassa:

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uusimmat artikkelit

Blogin arkistot

Tilaajana saat ilmoituksen sähköpostiisi aina kun uusi blogikirjoitus julkaistaan.
Loading
Tietosuojaseloste

Haluan säilyttää blogissa myönteisen ilmapiirin. Kommenteissa saa esittää kriittisiäkin ajatuksia, mutta töykeät, loukkaavat ja jankkaavat kommentit poistetaan tai niitä ei julkaista. Pyydän ystävällisesti esiintymään omalla koko nimellä, jos kommentoit. Tervetuloa siis keskustelemaan hyvässä hengessä.

Seuraa Facebookissa