Dance@Kerava

DSC_0228

Minuuttitanssia Keravalla

Moderni kiire järsii monen mahdollisuuksia istahtaa illaksi seuraamaan Tšaikovskin baletteja, ja ilman tulkkausapua monituntiset modernimmat teokset voivat jäädä vaikeasti lähestyttäviksi. Kuitenkin, mitä jos tanssi puristettaisiin kaikille lähestyttävään kuuteenkymmeneen sekuntiin? Dance@Kerava!-kilpailu keräsi nimensä mukaisesti tanssivideoita Keravalta, ja videoiden maksimipituus oli tehokkuusaikakaudelle sopivasti yksi minuutti.

Kilpailua olivat rakentajamassa Sirkku Hoikkala Keski-Uudenmaan nuorkauppakamarilta sekä Mirva Väänänen Keravan tanssiopistolta. Kilpailu sai alkunsa Hoikkalan ajatuksesta.

– On aina hienoa kannustaa ihmisiä kokeilemaan ja löytämään lahjojaan. Kun kokeilee jotain uutta, voi havaita osaavansa. Yksi tärkeä ajatus oli myös, että kun on ollut niin ankea uutissyksy, niin halusimme saada jotain positiivista kaiken keskelle.

Sarjoja oli kolme: 10–13- ja 14–17-vuotiaille sekä aikuisille. Kilpailun tuomaristoon oli saatu haalittua kattavasti osaamista tanssitaiteen alalta. Mukana olivat koreografi-näyttelijä Kimmo Alakunnas, Tanssii tähtien kanssa 2013 -voittaja Raakel Lingell, Keravan kuvataidekoulun rehtori Saara Mesterton sekä Keravan tanssipistosta rehtori Irmeli Toiviainen ja nykytanssiopettaja Mirva Väänänen.

dance-kerava-hyppy

Luovuutta ja uskaltamista

Videoissa oli kaksi päätekijää: tanssi ja Kerava. Molempia piti olla videolla. Ulkopaikkakuntalaisia ei sorsittu, vaan heitä päinvastoin yritettiin haalia tanssahtelemaan Keravan katukuvaan. Hoikkalan mukaan kilpailun yksi tehtävä oli herättää innostusta Keravan tanssimahdollisuuksista.

– Kerava on Helsingin kupeessa, ja paikkakunnan haasteena on suuri tanssitaitajien vuoto Helsingin suuntaan, Hoikkala kertoo. – Halusimme yhdessä muiden järjestäjien kanssa muistuttaa, että myös täällä on hyvät mahdollisuudet luovaan tanssimiseen.

Myös tanssia harrastamattomia kehotettiin osallistumaan, sillä pääpaino oli luovuudessa, uskaltamisessa ja omaperäisyydessä.

– Ajatus oli myös siinä, että jokainen pystyy osallistumaan tähän kilpailuun, Hoikkala sanoo. – Videot eivät lähteneet välineurheiluksi, sillä kuvaus piti suorittaa kännykkäkameralla, ja videon pituus oli tasan yksi minuutti.

dance-kerava-2

Liikkuvia tuloksia

Kilpailun tulokset puhuivat puolestaan. 10–13-vuotiaiden ryhmässä tanssittiin sateenvarjojen kanssa ja päästiin intiaanitunnelmiin. 14–17-vuotiaiden osuudessa oli mukana hiphoppia Keravan yössä, välitunti-breikkausta ja pinkkiä väriä kadulla. Aikuisten sarjassa oli mukana tanssimuotoista tarinankerrontaa, liikkeiden läpikäyntiä ja jopa 70-lukua. Osalle videoista oli jäänyt tanssia ihmetteleviä paikallisia ostoskasseineen. Tuomaristo kehui teoksia luoviksi, uskaliaiksi ja kokeileviksi.

Hoikkala alleviivaa, että erityisesti nuorempien sarjassa oli tärkeää, että osallistujat itse tekivät koreografian, toteuttivat kokonaisuuden ja kuvasivat teoksensa.

dance-kerava-3– Kaikki teokset ovat täysin ikäryhmäläistensä tuotosta, Hoikkala huomauttaa. – Mukaan tuli yksi video, jossa oli koreografina ja tuottajana oli nuorten tanssiopettaja. Ikävä kyllä jouduimme diskaamaan videon, koska kilpailun ajatus oli, että nuorten teokset heijastaisivat heidän ikäryhmänsä tuotoksia.

Pienimpien ryhmässä tuomaristo päätyi tasapeliin kahden finaaliehdokkaan, Sadetanssin ja Intiaanitanssin, välillä. Vanhempien nuorten ryhmässä Välitunti-breikkausvideo putsasi pöydän, sillä se voitti sarjansa ja sai samalla Keravan tanssiopiston kunniamaininnan. Aikuisten sarja oli tiukka, mutta lopulta Funky Foot Clanin seitsemänkymmentäluvun teemalla leikittelevä 70’s Kerava svengasi voittoon. Yleisöäänestyksen voitti melkoisella marginaalilla Love and Loathing in Kerava, jossa rakastetaan, tapellaan ja sovitaan tanssin keinoin.

Innostunut ja innostava kilpailu

Sirkku Hoikkala on tyytyväinen kilpailun onnistumiseen.

– Olin todella innoissani siitä, että melkein kaikki yhteistyötahot lähtivät mukaan, kun kysyin. Tämä otti tosi hyvin ilmaa alleen. Samoin videoita tuli kiitettävän monta.

Myös muut ovat innostuneet kilpailusta. Keravan kaupunginjohtaja Petri Härkönen kertoi katsoneensa kaikki videot läpi, kun ei osannut lopettaa. Hän esitti toiveen, että videokilpailusta saataisiin perinne.

Finalistivideot ovat esillä osoitteessa www.danceatkerava.fi. Sivusto on kerännyt tuhansia katsojia peräti 29 maasta.