Maantieteilijä Marko Leppänen ja biologi Adela Pajunen ovat kirjoittaneet toisen kirjansa metsän hyvistä terveysvaikutuksista. Suomalainen metsäkylpy -kirja syventää aiemman Terveysmetsä-kirjan tietoja.
Metsäkylpy-sana on peräisin siitä, että Japanissa metsän terveyttä parantavat vaikutukset ovat saaneet jo institutionaalisen aseman. Siellä hoitavasta metsäkäynnistä puhutaan termillä shinrin-yoku, joka tarkoittaa kirjaimellisesti metsässä kylpemistä. Terveysmetsiä on Japanissa myös sertifioitu.
Kotkansiipeä Vartiosaaressa.
Sitten ensimmäisen kirjansa ilmestymisen Leppänen ja Pajunen ovat tehneet Sipoon terveyskeskuksen kanssa uraauurtavaa työtä. He ovat vieneet terveyskeskuksen potilaita Sipoonkorven metsiin. Metsäkäyntien tarkoituksena luonnollisesti on ollut, että sillä olisi hyvää ennaltaehkäisevää ja hoitavaa vaikutusta potilaitten terveyteen.
Sipoo ei ole ainoa suomalainen kunta, joka on panostanut tarkoitukselliseen terveysmetsätoimintaan. Aivan äskettäin myös Hyvinkää avasi varta vasten suunnitellun terveysmetsäpolun.
Taidokasta luonnon kuvailua
Suomalainen metsäkylpy -kirjan tyylilaji on vaihteleva, mikä voi osittain johtua siitä, että tekijöitä on kaksi. En kokenut sitä kuitenkaan puutteeksi vaan pikemminkin rikkaudeksi. Paikoitellen tyyli on lyyrisen kaunista luonnon kuvailua, kuten tässä kohdassa, jossa kerrotaan juhannuksen tienoon yöstä:
”Laulurastas tarinoi metsänlaidan koivikossa, ja niityn yllä kiersi kehäänsä soidinkurnutusta pitävä lehtokurppa. Maailma näyttäytyi helmenvaaleana, utuisena ja silti verevänä runoutena. Astelimme metsäpolkua hiljaa kuin peläten rikkovamme jonkin taian. Silloin huomasimme hennon kasvin, joka näytti hohtavan himmeää valoa valkoisine kukkineen. Pieni koko ei hämännyt: kasvi oli jalosukuinen, orkideoihin kuuluva valkolehdokki.”
Taidokasta kuvailua on myös tässä:
”Loppukesän tunnelma on pysähtyneen autereinen. Aurinko lämmittää yhä, mutta mättäistä ja karikkeesta huokuu kosteus, joka ei jaksa enää haihtua. Pähkinäpensaiden sato on kypsymässä, ja Suurmetsässä raikaa pähkinähakin käheän malttamaton kree-kree-kree.”
Toisaalla kirjassa selostetaan asiallisesti kiinnostavia tutkimustuloksia:
”Pölyttäjien työ jää suurelta osin ihmisiltä huomaamatta, mutta sen merkitys on valtava. Metsäntutkimuslaitos teki taannoin kokeen, jossa se vei mustikkametsään kaksi pöntöissä kasvatettua kimalaisyhdyskuntaa. Kontukimalaiset tekivät työtään kesän ajan. Kun koemetsän mustikkasato kypsyi, oli saalis 174 kiloa hehtaarilta. Koko maassa keskimääräinen mustikkametsän sato jäi 14 kiloon, joten kimalaisten tiivis läsnäolo tuotti 12-kertaisen sadon.”
Kirjassa kerrotaan hienosti siitä, mitä metsässä voi parhaimmillaan kokea: yhteyden, kunnioituksen ja pyhyyden tunteita.
Ilahduin myös siitä, että kirjoittajat käsittelevät luonnon kauneuden kokemisen merkitystä. Siitä puhuminen on tärkeää, koska luonnonsuojelua ja metsän terveysvaikutuksistakin puhumista vaivaa usein yksipuolinen lajikeskeisyys. Luonnon kauneus tunneperäisenä ja kokonaisvaltaisempana ilmiönä jää tällöin syrjään.
Monen suomalaisen lempipaikat ovat rannalla.
Ollessamme avoimia luonnon kauneudelle katsomme maisemaa tai näkymää kuin taulua. Kun emme jaa maisemaa analyyttisesti nimeten osiin, se voi vahvistaa luonnon meissä nostattamaa elämyksellistä kauneuden kokemusta. Otollisimmillamme olemme kauneuden kokemukselle, kun mielemme on hiljaa ja kun analyyttinen mielemme ei askartele omien sisältöjensä kanssa.
Syventävää tietoa tarjoavaan kirjaan sopii se, että kirjoittajat taustoittavat tietoja laajasti niin biologiaan ja ihmisen kehityshistoriaan kuuluvilla tiedoilla kuin myös elämänfilosofisella pohdiskelulla. Kirjasta huokuu se, että tekijät kykenevät tarkastelemaan asioita avarasti.
Teknologian vaikutusta luontosuhteeseen ei käsitellä
Ottaen huomioon sen, miten kattavasti kirjoittajat ovat muuten taustoittaneet kirjaansa, on hämmästyttävää, että tekijät vaikenevat siitä, miten keskeinen rooli ruuduilla – älypuhelimilla, läppäreillä ja televisiolla – on nykyihmisen elämässä.
Asiaa olisi ollut hyvä käsitellä, sillä juuri kasvanut ruutuaika on aina 1950-luvulta alkaen ryövännyt aikaa luonnossa liikkumiselta, ja muutos on ollut valtava. Aikaa vievinä ja fyysisesti passivoivina televisio ja älylaitteet ovat luonnossa liikkumisen pahimpia vihollisia (Larson 2018).
Älypuhelimen kanssa tosin saatetaan mennä luontokävelylle mutta puhelimessa puhuen tehty lenkki vähentää merkittävästi luonnon hyvää tekevää vaikutusta verrattuna siihen, että huomio kohdistuisi jakamattomasti luontoon. Luonnossa vietetty aika on sitä palauttavampaa, mitä enemmän olemme siellä läsnä:
“Luontokokemuksien voimakkuus on suorassa suhteessa siihen, miten tietoisia olemme niiden aikana. Myönteiset psykologiset vaikutukset tehostuvat, kun olemme läsnä luonnolle.”
Erinomaisissa englanninkielisissä kirjoissa Your Brain on Nature ja The Nature Principle puhutaan hyvinkin terävästi siitä, mitä kielteisiä vaikutuksia teknologialla on luontosuhteeseemme. Verrattuna näihin esikuviinsa Leppäsen ja Pajusen kirja on tässä suhteessa vähän vaisu. Siitä puuttuu kriittinen ote ympäröivään teknologiseen yhteiskuntaan.
Tästä pienestä moitteesta huolimatta Suomalainen metsäkylpy -kirja on silti erinomainen ja menee monia muita metsäkirjoja syvemmälle. Kirjan vahvuutena on ilman muuta se, että siitä välittyy kirjoittajien omakohtainen, syvä luontosuhde. Kirjoittajien lajituntemus vaikuttaa lisäksi erinomaiselta, ja sanaston huomiota herättävän rikkauden ansiosta kirjaa on antoisaa lukea.
Kirjan paras anti on ehkä siinä, että se avaa lukijan silmien eteen koko potentiaalin, joka säännöllisillä luontokäynneillä voi olla. Metsässä liikkuminen kohottaa mielialaa, lisää vitaliteettia ja tarjoaa hienoja luontoyhteyden kokemuksia.
Metsäkirjojen buumi
Olen huomannut, että kirjamarkkinoilla on varsinainen metsäkirjojen buumi. Jokin aika sitten Akateeminen kirjakauppa kokosi myyntipöydälle valikoimistaan löytyvät metsän hyvistä terveysvaikutuksista kertovat kirjat, ja niitä löytyi kaikkiaan kymmenkunta. Metsäkirjojen suosio kertoo mielestäni ennen kaikkea siitä, että aiheeseen on kiinnostusta – siitä ovat kiinnostuneet niin tutkijat, tietokirjailijat kuin lukijatkin. Pian voi kuitenkin odottaa, että aihe on loppuun kaluttu, ellei löydetä aivan uusia tulokulmia ja mullistavaa sanottavaa.
Vinkkinä kustantajille ja tietokirjailijoille haluan sanoa lopuksi, että metsän terveysvaikutuksista on kirjoitettu viime vuosina jo paljon. Sen varjoon on jäänyt se, että ihmisten lempipaikat luonnossa eivät sijaitse useinkaan keskellä metsää vaan järvien ja meren rannoilla. Siitä kertoo konkreettisesti se, että rannoilla sijaitsevien kesämökkien hinnat ovat aivan eri tasolla kuin kuivalla maalla sijaitsevien.
On myös havaittu, että virkistävintä ja palauttavinta on monesti luonto, jossa vihreys ja vesi yhdistyvät. Veden läheisyyden psyykkisten vaikutusten on todettu olevan erinomaisia (White 2010).
Toivoisinkin, että luonnon hyvistä terveysvaikutuksista kirjoittavat kertoisivat jatkossa myös siitä, mitä erityisiä hyviä vaikutuksia on liikkua jokien, järvien ja meren äärellä.
Marko Leppänen, Adela Pajunen: Suomalainen metsäkylpy. Gummerus 2019. Sidottu, 246 sivua. 24,00 €.
Lähteet:
Hyvinkäälle rakenteilla luontopolku keskelle kaupunkia. 15.4.2019. Hyvinkää.fi
Larson LR, et al. Outdoor Time, Screen Time, and Connection to Nature: Troubling Trends Among Rural Youth? Environ Behav. 2018 Oct 20.
Suomalainen metsäkylpy. Gummerus.fi
White M, et al. Blue space: The importance of water for preference, affect, and restorativeness ratings of natural and built scenes. J Environ Psychol. 2010 Dec;30:482-93.