Suomen Terveysravinto

Blogia toimittaa ravintoasiantuntija Juhana Harju

Mikromuovi ravinnossa ja miten sitä voi vähentää

By Kommentoi

Mikromuovit ovat muovihiukkasia, joita on päätynyt kaikkialle luontoon, jopa Etelämantereelle.

Mikromuoveiksi lasketaan läpimitaltaan 1 mikrometristä 5 millimetriin kokoiset muovihiukkaset. Usein mikromuoveiksi luetaan myös noin virusten kokoiset, alle 1 mikrometrin nanomuovit.

Mikromuovia on levinnyt kaikkialle maapallolle.

 

Mikromuovit koostuvat polymeereista ja muovin lisäaineista. Osa muovin lisäaineista, kuten ftalaatit ja bromatut palonestoaineet, ovat terveydelle haitallisia.

Tekokuituvaatteet paha mikromuovin lähde

Tekokuiduista irtoavat mikromuovit ja autonrenkaiden kumi ovat tasavahvoja mikromuovin lähteitä. Joissain analyyseissa tekokuitutekstiileistä irtoavat kuidun pätkät ovat olleet valtamerien suurin mikromuovin lähde. Toisten analyysien mukaan autojen renkaiden kumihiukkaset ovat merkittävämpi lähde.

Tekokuituisista tekstiileistä – vaatteista ja kodin tekstiileistä – irtoaa niitä pestäessä mikrokuituja. Niitä kulkeutuu jäteveden mukana vesistöihin.

Tutkijat pitävät vaatteista ja tekstiileistä irtoavia mikromuoveja haitallisina myös siksi, että kuitumaisen tai karvamaisen muotonsa vuoksi ne tulevat helposti merenelävien syömiksi ja päätyvät siksi osaksi ravintoketjua.

Tekstiilien ohella autojen renkaat ovat toinen suuri mikromuovin lähde. Renkaiden kuluessa kumihiukkasia – synteettisiä polymeerejä – kulkeutuu huleveden mukana mereen. Tekonurmikenttien täytteenä käytettävää kumirouhetta päätyy sadeveden mukana ympäristöön tuhansia tonneja.

Muita mikromuovin merkittäviä lähteitä ovat muun muassa muovipelletit, kalaverkot, maalit, kosmetiikan sisältämät mikrohelmet sekä muovipullot ja muovipussit.

Mikromuovia myös lisätään tarkoituksellisesti erilaisiin tuotteisiin, kuten lannoitteisiin, kasvinsuojeluaineisiin, kosmeettisiin valmisteisiin, pesuaineisiin, maaleihin sekä teollisuudessa käytettäviin tuotteisiin, kerrotaan Euroopan kemikaaliviraston sivulla (ECHA).

Mikromuovi ei ole pelkkä ympäristöongelma, sillä ympäristöön joutunutta mikromuovia päätyy myös ravintoketjuun ja ihmisiin. Mikromuovi ympäristöongelmana ja mikromuovi terveysriskinä ovatkin erottamattomasti kytköksissä toisiinsa.

Jos halutaan rajoittaa mikromuovin kerääntymistä ravintoomme, on välttämätöntä rajoittaa myös mikromuovin päätymistä ympäristöön.

Mikromuovi kerääntyy ympäristöön eikä hajoa

Mikromuovia on kaikkialla ympäristössämme, ja sitä on erityisesti meriluonnossa. Viheliäistä mikromuovissa on se, että se on äärimmäisen pysyvää eikä se hajoa biologisesti. Mitä enemmän päästämme luontoon muovia, sitä suuremmaksi mikromuovin pitoisuus elinympäristössämme kasvaa.

Simpukat ovat herkullisia mutta niihin kerääntyy mikromuovia.

 

On ennakoitu, että muovin tuotanto maailmassa kaksinkertaistuu vuoteen 2040 mennessä. Ottaen huomioon sen, että mikromuovi ei katoa ympäristöstämme, sen määrän voi odottaa jatkuvasti kasvavan, vaikka oppisimmekin vähän rajoittamaan sen päätymistä luontoon.

Joitakin vuosia sitten tosin havaittiin erään bakteerin syövän yhtä lajia muovia, PET-muovia. Toistaiseksi löydöstä voi kuitenkin pitää lähinnä kuriositeettina, jolla ei tietääkseni ole vielä suurta käytännön merkitystä.

Mikromuovia kerääntyy myös ihmisen elimistöön

Ihmisen elimistöön päätyy mikromuovia pääasiassa ruoasta ja hengitysilmasta. Pieniä, 1-10 mikrometrin kokoisia mikromuovin hiukkasia imeytyy suoliston seinämän läpi. Jonkin verran mikromuovia voi päätyä elimistöömme myös ihon kautta.

Mikromuovia on havaittu ihmisen ruoansulatuselimistössä, keuhkoissa ja veressä ja jopa istukassa. Viimemainittua tutkijat pitävät hyvin huolestuttavana (Ragusa 2021).

Mikromuovia on niin aikuisten kuin lastenkin ulosteissa. Vauvojen ulosteissa mikromuovia on analyysitulosten mukaan huomattavasti enemmän kuin aikuisten (Zhang 2021).

Mikromuovia eniten simpukoissa

Monissa ruoka-aineissa on havaittu olevan mikromuovin partikkeleita. Mikromuovia on eniten merenelävissä, varsinkin simpukoissa. Lisäksi mikromuovin lähteitä ovat ainakin maito, hana- ja pullovesi, olut, suola, sokeri ja hunaja.

Teehen mikromuovia päätyy suuria määriä pyramidin muotoisista teepusseista, jotka on valmistettu muovista (Hernandez 2019).

Osaan ruoista, kuten kalaan ja simpukoihin, mikromuovi päätyy ravintoketjun mukana. Maitoon ja olueen mikromuovin arvellaan päätyvän valmistusprosessissa käytettävistä suodattimista sekä mahdollisesti myös maitotölkkien muovikorkeista (Kadac-Czapska 2022).

Kaloissa mikromuovia on pääasiassa niiden ruoansulatusjärjestelmässä. Kun kalat perataan, kalojen mikromuovi ei käytännössä ole ihmiselle terveydellisesti yhtä merkittävä ongelma kuin äyriäisten mikromuovi, josta ei pääse eroon puhdistamalla.

Saamme mikromuovia myös kertakäyttöastioista ja ruokapakkauksista. Kuumiin juomiin ja ruokiin mikromuovia erittyy paljon enemmän kuin kylmiin ruokiin.

Mikromuovia muodostuu myös huomattavia määriä, kun tuttipulloja steriloidaan ja kun niissä sekoitetaan äidinmaidonkorvike kuumaan veteen. Tutkimuksessa on havaittu, että vauvat saavat pullomaidon mukana jopa miljoonia mikromuovihiukkasia pelkästään yhden päivänä aikana (Li 2020).

Sisäilmassa tekokuitujen mikromuovia

Ravinnon ohella hengitysilma on toinen merkittävä mikromuovin lähde. Sisäilmaan mikromuovia päätyy tekokuituisista vaatteista ja kodin tekstiileistä, kuten tekokuituisista karvalankamatoista ja fleecepeitoista.

Tekstiileistä mikromuovia liitelee kodeissa lattialle ja muille pinnoille huonepölynä. On havaittu, että keskimäärin kodin huonepölystä 39 prosenttia on mikromuovia.

Kuivausrummun nukan muovikuituja. Neula kertoo mittakaavan.

 

Kuivausrummut ovat paha mikromuovin lähde. Hongkongilaisen yliopiston tutkimuksessa on havaittu, että kuivausrummulla kuivatessa mikrokuituja irtoaa jopa 40 kertaa enemmän kuin vaatteita pesukoneessa pestäessä (Phys.org 2022).

Ulkoilman mikromuovipitoisuudet ovat yleensä pieniä. Tuulten mukana mikromuovia leviää kuitenkin kaikkialle maapallolle, myös asumattomille seuduille.

Mikromuovin suhteen tulee noudattaa varovaisuusperiaatetta

Eläinkokeissa ja solumalleissa suurten mikromuovipitoisuuksien on osoitettu olevan haitallisia. Näiden tutkimusten perusteella mahdollisia toksisia vaikutuksia ovat oksidatiivinen stressi, solutoksisuus, tulehduksen lisääntyminen, häiriöt aineenvaihdunnassa ja muovien kulkeutuminen kudoksiin (Danopoulos 2020).

On myös joitakin havaintoja neurotoksisuudesta, lisääntymistoksisuudesta ja karsinogeenisuudesta. Lisäksi on epäsuoria todisteita muoveihin tarttuneiden kemikaalien ja mikro-organismien haitallisista vaikutuksista.

”Mikromuovit voivat vaikuttaa testiorganismien kehon lisäksi psyykeenkin”, todetaan tämänvuotisessa katsausartikkelissa (Kadak-Czapska 2022).

Mikromuoveissa ovat epäterveellisiä itse muovin lisäksi myös niissä käytetyt lisäaineet sekä bakteerit ja hiivasienet, joille mikromuovi on otollinen kasvualusta. Nämä aineet voivat päästä mikromuovin mukana eläviin organismeihin, ihminen mukaan luettuna.

Tutkimuksissa on tyypillisesti selvitetty suurten mikromuovimäärien haitallisuutta tai mikromuovien vaikutusta suoraan soluun. Vielä ei tiedetä, voiko mikromuovi vahingollista myös sellaisina määrinä, joita ihmiset normaalisti saavat ravinnosta ja hengitysilmasta.

Tieteellisessä katsausartikkelissa kuitenkin katsotaan, että ”mikromuoveilla on potentiaalia vahingoittaa ihmisen terveyttä.” (Pironti 2021)

Vesiekologian professori Albert Koelmans sanoo Nature-tiedelehden artikkelissa, että hän ei ole niinkään peloissaan mikromuovien nykyisestä saannista, mutta hän on hieman huolissaan tulevaisuudesta, jos emme tee mitään vähentääksemme mikromuovin leviämistä ympäristöön (Lim 2021).

Tutkijat myös muistuttavat varovaisuusperiaatteesta. Tieteellisen näytön viitatessa haittojen mahdollisuuteen, mutta tiedon ollessa vajavaista, on mielekästä noudattaa varovaisuusperiaatetta (Leslie 2020).

Varovaisuusperiaate ei merkitse pelokasta suhtautumista asiaan vaan sitä, että tehdään käytännön toimenpiteitä, jotta altistuminen mikromuoville vähenee.

Näin voit vähentää ruoasta saamaasi mikromuovia
  • Jos olet syönyt runsaasti äyriäisiä, simpukat mukaan lukien, niiden syömistä on todennäköisesti järkevää vähentää.
  • Vältä noutokahveja ja juo kahvit ja muut kuumat juomat mieluummin kahvilassa keraamisista tai lasisista astioista.
  • Teltanmuotoiset teepussit ovat mikromuovin lähde. Laita tee mieluummin irtoteestä.
  • Vähennä muovipakkauksissa ja muovilla pinnoitetuissa pakkauksissa myytävän ja tilattavan ruoan ostamista.
  • Vältä muovisten astioiden käyttöä mikrossa. Tarkista kuitenkin, että lasisessa tai keraamisessa astiassasi on “mikronkestävä” tai ”microwave safe/proof” -merkintä.
  • Vältä muovisten juomapullojen käyttöä ja korvaa ne lasisilla tai ruostumattomasta teräksestä valmistetuilla.
  • Vältä mieluiten muovisia tuttipulloja ja korvaa ne lasisten käytöllä. Jos kuitenkin jatkat muovisten tuttipullojen käyttöä, huuhtele ne steriloinnin jälkeen kolmeen kertaan kylmällä vedellä.
Käytä vähemmän tekokuitutekstiileitä
  • Pidä kodin huoneilma puhtaana leijailevista mikromuoveista – käytä vähemmän tekokuituvaatteita ja korvaa niitä luonnonkuiduista valmistetuilla vaatteilla.
  • Tekokuituisista fleecepeitoista ja karvalankamatoista irtoaa huoneilmaan paljon mikromuovia. Osta kotiin mieluummin luonnonkuiduista valmistettuja peittoja ja mattoja.
  • Älä kuivaa vaatteita kuivausrummussa vaan ripusta ne narulle kuivumaan. Se säästää myös energiaa ja luonnonvaroja.
  • Vältä ihmesienen käyttöä siivouksessa. Sienen kuluessa muodostuvat mikromuovit eivät niinkään leviä huoneilmaan mutta ne päätyvät likaamaan vesistöjä.
Lähteet:

Boucher J, Friot D. Primary microplastics in the oceans. IUCN: International Union for Conservation of Nature. 2017.

Danopoulos E, Jenner LC, Twiddy M, Rotchell JM. Microplastic Contamination of Seafood Intended for Human Consumption: A Systematic Review and Meta-Analysis. Environ Health Perspect. 2020 Dec;128(12):126002.

De-la-Torre GE. Microplastics: an emerging threat to food security and human health. J Food Sci Technol. 2020 May;57(5):1601-1608.

Hernandez LM, Xu EG, Larsson HCE, et al. Plastic Teabags Release Billions of Microparticles and Nanoparticles into Tea. Environ Sci Technol. 2019 Nov 5;53(21):12300-12310.

Kadac-Czapska K, Knez E, Grembecka M. Food and human safety: the impact of microplastics. Crit Rev Food Sci Nutr. 2022 Oct 17:1-20.

Kibria G. Global Review and Analysis of the Presence of Microplastics in Fish. Asian Fisheries Science. 2022;35::191–256.

Kibria G, Nugegoda D, Haroon Y. Microplastic Pollution and Contamination of Seafood (Including Fish, Sharks, Mussels, Oysters, Shrimps and Seaweeds): A Global Overview. Microplastic Pollution, 2022:277-322.

Leslie HA, Depledge MH. Where is the evidence that human exposure to microplastics is safe? Environ Int. 2020 Sep;142:105807.

Leslie HA, van Velzen MJM, Brandsma SH, Vet al. Discovery and quantification of plastic particle pollution in human blood. Environ Int. 2022 May;163:107199.

Li D, Shi Y, Yang L, et al. Microplastic release from the degradation of polypropylene feeding bottles during infant formula preparation. Nat Food. 2020;1:746-54.

Lim X. Microplastics are everywhere — but are they harmful? Nature. 2021 May 4.

Microplastics from textiles: towards a circular economy for textiles in Europe. European Environmental Agency. 2022 Feb 10.

Mikromuovit. Euroopan kemikaalivirasto. Vierailtu 24.11.2022.

Pironti C, Ricciardi M, Motta O, Miele Y, Proto A, Montano L. Microplastics in the Environment: Intake through the Food Web, Human Exposure and Toxicological Effects. Toxics. 2021 Sep 16;9(9):224.

Ragusa A, Svelato A, Santacroce C, et al. Plasticenta: First evidence of microplastics in human placenta. Environ Int. 2021 Jan;146:106274.

Research finds clothes dryers are an overlooked source of airborne microfibers. City University of Hong Kong. Phys.org. 2022 Apr 8.

Song K, Ding R, Sun C, et al. Microparticles and microplastics released from daily use of plastic feeding and water bottles and plastic injectors: potential risks to infants and children in China. Environ Sci Pollut Res Int. 2021 Nov;28(42):59813-59820.

Zhang J, Wang L, Trasande L, Kannan K. Occurrence of Polyethylene Terephthalate and Polycarbonate Microplastics in Infant and Adult Feces. Environ Sci Technol Lett. 2021;8(11):989-94.

Syventävää tietoa metsän hyvistä terveysvaikutuksista

By 4 kommenttia

Maantieteilijä Marko Leppänen ja biologi Adela Pajunen ovat kirjoittaneet toisen kirjansa metsän hyvistä terveysvaikutuksista. Suomalainen metsäkylpy -kirja syventää aiemman Terveysmetsä-kirjan tietoja.

Metsäkylpy-sana on peräisin siitä, että Japanissa metsän terveyttä parantavat vaikutukset ovat saaneet jo institutionaalisen aseman. Siellä hoitavasta metsäkäynnistä puhutaan termillä shinrin-yoku, joka tarkoittaa kirjaimellisesti metsässä kylpemistä. Terveysmetsiä on Japanissa myös sertifioitu.

Kotkansiipeä Vartiosaaressa.

 

Sitten ensimmäisen kirjansa ilmestymisen Leppänen ja Pajunen ovat tehneet Sipoon terveyskeskuksen kanssa uraauurtavaa työtä. He ovat vieneet terveyskeskuksen potilaita Sipoonkorven metsiin. Metsäkäyntien tarkoituksena luonnollisesti on ollut, että sillä olisi hyvää ennaltaehkäisevää ja hoitavaa vaikutusta potilaitten terveyteen.

Sipoo ei ole ainoa suomalainen kunta, joka on panostanut tarkoitukselliseen terveysmetsätoimintaan. Aivan äskettäin myös Hyvinkää avasi varta vasten suunnitellun terveysmetsäpolun.

Taidokasta luonnon kuvailua

Suomalainen metsäkylpy -kirjan tyylilaji on vaihteleva, mikä voi osittain johtua siitä, että tekijöitä on kaksi. En kokenut sitä kuitenkaan puutteeksi vaan pikemminkin rikkaudeksi. Paikoitellen tyyli on lyyrisen kaunista luonnon kuvailua, kuten tässä kohdassa, jossa kerrotaan juhannuksen tienoon yöstä:

”Laulurastas tarinoi metsänlaidan koivikossa, ja niityn yllä kiersi kehäänsä soidinkurnutusta pitävä lehtokurppa. Maailma näyttäytyi helmenvaaleana, utuisena ja silti verevänä runoutena. Astelimme metsäpolkua hiljaa kuin peläten rikkovamme jonkin taian. Silloin huomasimme hennon kasvin, joka näytti hohtavan himmeää valoa valkoisine kukkineen. Pieni koko ei hämännyt: kasvi oli jalosukuinen, orkideoihin kuuluva valkolehdokki.”

Taidokasta kuvailua on myös tässä:

”Loppukesän tunnelma on pysähtyneen autereinen. Aurinko lämmittää yhä, mutta mättäistä ja karikkeesta huokuu kosteus, joka ei jaksa enää haihtua. Pähkinäpensaiden sato on kypsymässä, ja Suurmetsässä raikaa pähkinähakin käheän malttamaton kree-kree-kree.”

Toisaalla kirjassa selostetaan asiallisesti kiinnostavia tutkimustuloksia:

”Pölyttäjien työ jää suurelta osin ihmisiltä huomaamatta, mutta sen merkitys on valtava. Metsäntutkimuslaitos teki taannoin kokeen, jossa se vei mustikkametsään kaksi pöntöissä kasvatettua kimalaisyhdyskuntaa. Kontukimalaiset tekivät työtään kesän ajan. Kun koemetsän mustikkasato kypsyi, oli saalis 174 kiloa hehtaarilta. Koko maassa keskimääräinen mustikkametsän sato jäi 14 kiloon, joten kimalaisten tiivis läsnäolo tuotti 12-kertaisen sadon.”

Kirjassa kerrotaan hienosti siitä, mitä metsässä voi parhaimmillaan kokea: yhteyden, kunnioituksen ja pyhyyden tunteita.

Ilahduin myös siitä, että kirjoittajat käsittelevät luonnon kauneuden kokemisen merkitystä. Siitä puhuminen on tärkeää, koska luonnonsuojelua ja metsän terveysvaikutuksistakin puhumista vaivaa usein yksipuolinen lajikeskeisyys. Luonnon kauneus tunneperäisenä ja kokonaisvaltaisempana ilmiönä jää tällöin syrjään.

Monen suomalaisen lempipaikat ovat rannalla.

 

Ollessamme avoimia luonnon kauneudelle katsomme maisemaa tai näkymää kuin taulua. Kun emme jaa maisemaa analyyttisesti nimeten osiin, se voi vahvistaa luonnon meissä nostattamaa elämyksellistä kauneuden kokemusta. Otollisimmillamme olemme kauneuden kokemukselle, kun mielemme on hiljaa ja kun analyyttinen mielemme ei askartele omien sisältöjensä kanssa.

Syventävää tietoa tarjoavaan kirjaan sopii se, että kirjoittajat taustoittavat tietoja laajasti niin biologiaan ja ihmisen kehityshistoriaan kuuluvilla tiedoilla kuin myös elämänfilosofisella pohdiskelulla. Kirjasta huokuu se, että tekijät kykenevät tarkastelemaan asioita avarasti.

Teknologian vaikutusta luontosuhteeseen ei käsitellä

Ottaen huomioon sen, miten kattavasti kirjoittajat ovat muuten taustoittaneet kirjaansa, on hämmästyttävää, että tekijät vaikenevat siitä, miten keskeinen rooli ruuduilla – älypuhelimilla, läppäreillä ja televisiolla – on nykyihmisen elämässä.

Asiaa olisi ollut hyvä käsitellä, sillä juuri kasvanut ruutuaika on aina 1950-luvulta alkaen ryövännyt aikaa luonnossa liikkumiselta, ja muutos on ollut valtava. Aikaa vievinä ja fyysisesti passivoivina televisio ja älylaitteet ovat luonnossa liikkumisen pahimpia vihollisia (Larson 2018).

Älypuhelimen kanssa tosin saatetaan mennä luontokävelylle mutta puhelimessa puhuen tehty lenkki vähentää merkittävästi luonnon hyvää tekevää vaikutusta verrattuna siihen, että huomio kohdistuisi jakamattomasti luontoon. Luonnossa vietetty aika on sitä palauttavampaa, mitä enemmän olemme siellä läsnä:

“Luontokokemuksien voimakkuus on suorassa suhteessa siihen, miten tietoisia olemme niiden aikana. Myönteiset psykologiset vaikutukset tehostuvat, kun olemme läsnä luonnolle.”

Erinomaisissa englanninkielisissä kirjoissa Your Brain on Nature ja The Nature Principle puhutaan hyvinkin terävästi siitä, mitä kielteisiä vaikutuksia teknologialla on luontosuhteeseemme. Verrattuna näihin esikuviinsa Leppäsen ja Pajusen kirja on tässä suhteessa vähän vaisu. Siitä puuttuu kriittinen ote ympäröivään teknologiseen yhteiskuntaan.

Tästä pienestä moitteesta huolimatta Suomalainen metsäkylpy -kirja on silti erinomainen ja menee monia muita metsäkirjoja syvemmälle. Kirjan vahvuutena on ilman muuta se, että siitä välittyy kirjoittajien omakohtainen, syvä luontosuhde. Kirjoittajien lajituntemus vaikuttaa lisäksi erinomaiselta, ja sanaston huomiota herättävän rikkauden ansiosta kirjaa on antoisaa lukea.

Kirjan paras anti on ehkä siinä, että se avaa lukijan silmien eteen koko potentiaalin, joka säännöllisillä luontokäynneillä voi olla. Metsässä liikkuminen kohottaa mielialaa, lisää vitaliteettia ja tarjoaa hienoja luontoyhteyden kokemuksia.

Metsäkirjojen buumi

Olen huomannut, että kirjamarkkinoilla on varsinainen metsäkirjojen buumi. Jokin aika sitten Akateeminen kirjakauppa kokosi myyntipöydälle valikoimistaan löytyvät metsän hyvistä terveysvaikutuksista kertovat kirjat, ja niitä löytyi kaikkiaan kymmenkunta. Metsäkirjojen suosio kertoo mielestäni ennen kaikkea siitä, että aiheeseen on kiinnostusta – siitä ovat kiinnostuneet niin tutkijat, tietokirjailijat kuin lukijatkin. Pian voi kuitenkin odottaa, että aihe on loppuun kaluttu, ellei löydetä aivan uusia tulokulmia ja mullistavaa sanottavaa.

Vinkkinä kustantajille ja tietokirjailijoille haluan sanoa lopuksi, että metsän terveysvaikutuksista on kirjoitettu viime vuosina jo paljon. Sen varjoon on jäänyt se, että ihmisten lempipaikat luonnossa eivät sijaitse useinkaan keskellä metsää vaan järvien ja meren rannoilla. Siitä kertoo konkreettisesti se, että rannoilla sijaitsevien kesämökkien hinnat ovat aivan eri tasolla kuin kuivalla maalla sijaitsevien.

On myös havaittu, että virkistävintä ja palauttavinta on monesti luonto, jossa vihreys ja vesi yhdistyvät. Veden läheisyyden psyykkisten vaikutusten on todettu olevan erinomaisia (White 2010).

Toivoisinkin, että luonnon hyvistä terveysvaikutuksista kirjoittavat kertoisivat jatkossa myös siitä, mitä erityisiä hyviä vaikutuksia on liikkua jokien, järvien ja meren äärellä.

Marko Leppänen, Adela Pajunen: Suomalainen metsäkylpy. Gummerus 2019. Sidottu, 246 sivua. 24,00 €.

Lähteet:

Hyvinkäälle rakenteilla luontopolku keskelle kaupunkia. 15.4.2019. Hyvinkää.fi

Larson LR, et al. Outdoor Time, Screen Time, and Connection to Nature: Troubling Trends Among Rural Youth? Environ Behav. 2018 Oct 20.

Suomalainen metsäkylpy. Gummerus.fi

White M, et al. Blue space: The importance of water for preference, affect, and restorativeness ratings of natural and built scenes. J Environ Psychol. 2010 Dec;30:482-93.

Mukaansa tempaava kirja luonnon hyvistä terveysvaikutuksista

By Yksi kommentti

Vielä pari, kolme vuosikymmentä sitten oli tavallista kuulla puhuttavan suomalaisten syvästä luontosuhteesta. Nykyisen sitä ei juuri enää kuule. Syynä pidän sitä, että syvää suhdetta ei yksinkertaisesti enää ole vaan monet ovat etääntyneet luonnosta.

Helsingin Vartiosaarta uhkaa massiivinen rakentaminen.

 

Terveytemme ja hyvinvointimme kannalta vietämme liikaa aikaa sisätiloissa ja teknologian parissa. Usein se johtuu työn vaatimuksista – toimistotyötä tehdään paljon – mutta myös vapaa-aika kuluu suurimmaksi osaksi sisätiloissa sosiaalista mediaa seuraten ja TV:tä katsoen. Jopa kesämökeillä olemme aiempia vuosikymmeniä enemmän sisätiloissa ja tuijotamme ruutuja. Urbanisoitumisen vuoksi luonto myös karkaa kauemmaksi asuinpaikastamme, kun kaupunkien lähimetsiä rakennetaan.

Lehtiartikkeleissa ja blogikirjoituksissa on kerrottu luonnon hyvistä terveysvaikutuksista. Tiedämme omasta kokemuksestammekin, että luonnossa oleskelun ja liikkumisen jälkeen olomme on hyvä ja virkistynyt. Olisi hyväksi kävellä enemmän metsässä, istua kallioilla tai kuljeskella merenrannoilla. Silti emme saa aina aikaiseksi sitä, että liikkuisimme luonnossa tarpeeksi.

Uusi Terveysmetsä-kirja on kuin luotu tällaiseen tarpeeseen. Maantieteilijä Marko Leppäsen ja biologi Adela Pajusen oivallinen kirja motivoi lähtemään luontoon. Kirjassa kerrotaan monipuolisesti luonnon hyvää tekevistä terveysvaikutuksista. Poimintoina kirjassa kerrotuista suotuisista terveysvaikutuksista voi mainita seuraavat:

  • Tunti luonnossa parantaa muistia ja huomiokykyä.
  • Runsaampi määrä kadunvarsipuita kaupunkialueella ennakoi vähäisempää masennuslääkkeiden käyttöä.
  • Meta-analyysin mukaan mielenterveysongelmat ovat 38 prosenttia yleisempiä urbaanialueilla kuin maaseudulla.
  • Puutarhanhoito ylläpitää ikääntyvien toimintakykyä. Australialaistutkimuksessa säännöllisen puutarhatyön havaittiin ennustavan 36 prosenttia pienempää riskiä sairastua dementiaan.
  • Yhdysvalloissa puutarhatyöstä on saatu rohkaisevia kokemuksia myös huonomaineisten asuinalueiden asukkaiden itsetunnon ja rakentavan yhteisöllisyyden tukemisessa.
  • Tutkimus puoltaa kenkien riisumisen hyötyjä. Vartti paljasjalkailua parantaa työmuistia, jota aivot käyttävät mieleen palauttamiseen ja tiedon käsittelyyn.
  • Kävely metsämaastossa ja poluilla voi olla hyväksi alaselkäkivuille, sillä katupintoihin verrattuna maasto tarjoaa selkärangalle vaihtelevia liikkeitä, ja kimmoisa alusta vaimentaa tärähdyksiä.
  • Maaperästä saatujen bakteerien on havaittu vähentävän todennäköisyyttä elimistön lievään tulehdustilaan, jolla on yhteys muun muassa masennukseen, ahdistukseen ja kognitiivisten toimintojen heikkenemiseen. Tutkijat suosittelevatkin mahdollisimman suoraa kontaktia luontoon riittävän mikrobialtistuksen saamiseksi.
  • Kuntoutuksen, jossa tukeuduttiin myös luontoon, on havaittu ruotsalaistutkimuksessa parantavan voimakkaammin kuin tavanomaisen kuntoutuksen.
  • Laajaan aineistoon perustuvassa suomalaistutkimuksessa havaittiin, että kolmen vuoden seuranta-aikana vanhusten riski kuolla oli huomattavasti pienempi, jos he viettivät paljon aikaa viheralueilla.

Luonnolla on siis paljon hyvää tekeviä terveysvaikutuksia. Olisikin ensiarvoisen tärkeää, että kaikki pääsisivät luontoon helposti. Helpon pääsyn tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Helsingissä tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että kun viheralueiden etäisyys kotoa kasvoi puolesta kilometristä kilometriin, käynnit siellä harvenivat lähes puoleen. Kun kaupungit kasvavat, kaavoituksessa tulisi huolehtia siitä, että lähiluontoa ja erityisesti lähimetsiä säilyy jokaisen ulottuvilla.

Suomalaisten enemmistö ei myöskään ole muuttamassa takaisin maalle, joten olisi tärkeää tuoda maaseudun elementtejä kaupunkeihin. ”Tutkimustiedon valossa korjausliike olisi syytä aloittaa viivyttelemättä”, kirjassa vaaditaan.

Vartiosaaren tervaleppämetsässä kasvaa kotkansiipeä.

 

Tutkimustiedon referoimisen ohella luontoon lähtemistä inspiroi kirjassa se, että kirjoittajat kuvaavat omia luontokokemuksiaan taidokkaasti ja elävästi:

”Kalliolta näki kauas, myös vesistöihin. Oma lukunsa olivat majesteetilliset auringonnousut, joiden vuoksi kannatti valvoa. Nuotio sopi huipun painaumaan, vaikka se ei aivan luvallinen ollutkaan. Tunnit kuluivat seuraten kesäyössä kehrääjää, joka surrasi rinteiden mäntykankailla vaihtaen aina välillä paikkaa. Aurinkoisina päivinä lämpimät tuulet nostivat ritariperhosia huipulle, kyyt nauttivat kiven lämmöstä, ja taivaan korkeuksissa liiteli haukkoja.”

Kirjassa ilahduttaa se, että se on kirjoitettu mukaansa tempaavan sujuvasti ja hyvällä suomen kielellä. Paikoin kieli on jopa runollista:

”Honkien rungot loimottavat ilta-auringon punaa.”

”…toisinaan taas merisavu kietoo kaiken hopeiseen harsoonsa ja antaa kuulle loisteliaan kehrän.”

”…kiirehtimätön ehtii katsella ympärilleen ja nuuskia salomaan aromeita. Konttaisen rinteiden metsälaikut ovat aarnimaisia vanhoine puine ja keloineen.”

Erityismaininnan kirjassa ansaitsee se, että siinä kuvataan onnistuneesti sellaisia herkkiä ja yleviä luontokokemuksia, jotka hienovireisyydessään tahtovat paeta verbaalista ilmaisua.

Kirjaa lukiessa huomaa, että sen ilmaisujen ja kieliasun huolitteluun on käytetty aikaa. Ajoittain mielessäni kävi, että kirjaa voisi verrata kuin huolellisesti viimeisteltyyn käsityötuotteeseen, kuin johonkin soittimeen.

Kunkin luvun loppupuolella on kerrottu luontoharjoitteesta, jolla voi syventää luontokokemusta. Eräässä harjoitteessa esimerkiksi ehdotetaan taivasalla nukkumista:

”Taivasalla nukkuminen kysyy luottamusta. Olemme hippusia suuren keskellä. Näin esivanhempamme ovat tehneet lukemattomia kertoja. Olemme palanneet kotiin.”

Kirjoittajien kanssa on yleensä helppo olla samaa mieltä. Yksi kohta tekee kuitenkin poikkeuksen. Se on kohta, jossa kirjoittajat polemisoivat sitä vastaan, että lajituntemus ei voisi heikentää luontosuhdetta. Siitä olen kirjoittajien kanssa eri mieltä. Voi nimittäin käydä niin, että osatessamme nimetä kasvin emme näe sen senhetkistä ainutkertaisuutta vaan ajattelemme jo tuntevamme sen, kun olemme kyenneet nimeämään sen. Näemme kasvin aiemman tietomme silmälasien läpi, emme sen tuoretta ja elävää ainutlaatuisuutta nykyhetkessä. En vastusta luontotiedon hankkimista, mutta jotta näin ei kävisi, olisi tärkeää kyetä siirtämään tiedon taso aika ajoin syrjään ja katsella luontoa mahdollisimman välittömästi.

Lajikeskeisen luonnontuntemuksen vaara on sekin, että alamme painottaa liikaa yksittäisiä lajeja kokonaisvaltaisen, esteettisen maisemakokemuksen sijaan. Liian lajikeskeisen luonnonsuojelun nurinkurisia seurauksia näemme jatkuvasti esimerkiksi kaupunkien kaavoituksessa: muutama liito-oravan papana riittäisi luontoalueen suojeluun mutta jos sellaisia ei ole löydy, maisemallisesti hyvin kaunis ja virkistysarvoiltaan merkittäväkin luontokohde voidaan tuhota rakentamisen tieltä.

Kirjassa kerrotaan niin melun kuin valosaasteen haitoista luontokokemusta häiritsevinä. Näiden ohella olisi voitu kertoa, että myös langattoman teknologian mikroaaltosäteily voi vähentää luontokokemuksen elvyttävyyttä, ja siitä on haittaa myös luonnolle. Vaikka matkapuhelintukiasemien ja WiFi-reitittimien sähkösaastetta on yleensä luonnossa selvästi vähemmän kuin rakennetussa ympäristössä, varsinkin puistoissa ja pienissä kaupunkimetsissä langattoman teknologian säteilyä voi olla paljon.

Olisi ollut hyvä, että lähdeviitteet olisi merkitty selkeästi kirjan tekstiin esimerkiksi yläindeksein. Siten lukijan olisi ollut helppoa tarkistaa, mihin tutkimukseen kirjan kulloisetkin terveysväitteet perustuvat. Voi olettaa, että lähdeviitteitä ei ole merkitty, koska kustantaja Gummerus ei ole niitä sinne halunnut. (Minulla on tästä taannoista omaa kokemusta. Toimittaessani Ravintoa sydämelle -kirjani käsikirjoitusta painokuntoon kustantajani vaati yläindeksein merkittyjen lähteiden poistamista tekstistä, jotta kirja ei olisi vaikuttanut liian ”tieteelliseltä”. Kirjan ilmestyttyä eniten kritiikkiä aiheutti kuitenkin juuri yläindeksien puuttuminen eli puute, jonka kustantaja oli aiheuttanut. Ei riittänyt, että kirjan lopussa oli laaja lähdeluettelo.)

Vartiosaaren kallioilta avautuu kolimainen näkymä.

 

Kaiken kaikkiaan kirja on erinomainen ja melkoisen kattava kooste luonnon ja erityisesti metsäluonnon hyvää tekevistä terveysvaikutuksista. Helppotajuisesti selostetut tutkimustiedot luonnon terveysvaikutuksista yhdistyvät kirjassa saumattomasti omakohtaisten luontokokemusten kuvailuun.

Viettäessämme Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuotta tekee mieli kertoa, mistä suomalaisuussaate sai alkunsa 1800-luvun alkupuolella. Se ei niinkään virinnyt siitä, että olisimme tunteneet ylpeyttä kansastamme tai pitäneet tärkeinä maamme rajoja. Alkuna oli se, että suomalaisen luonnon herkkä kauneus elähdytti sen ajan runoilijoita, intellektuelleja ja ylioppilaita.

Yksi parhaita keinoja viljellä suomalaista isänmaallisuutta onkin se, että pyrimme syventämään omaa rakkauttamme suomalaiseen luontoon. Marko Leppäsen ja Adela Pajusen Terveysmetsä-kirja voi osaltaan auttaa siinä.

Oheiset kuvat ovat kuvitusta eivätkä ne ole kirjasta.

Marko Leppänen, Adela Pajunen: Terveysmetsä. Gummerus 2017. Sidottu, 297 sivua. 24,95 €.