Suomen Terveysravinto

Blogia toimittaa ravintoasiantuntija Juhana Harju

Syventävää tietoa metsän hyvistä terveysvaikutuksista

By 2 kommenttia

Maantieteilijä Marko Leppänen ja biologi Adela Pajunen ovat kirjoittaneet toisen kirjansa metsän hyvistä terveysvaikutuksista. Suomalainen metsäkylpy -kirja syventää aiemman Terveysmetsä-kirjan tietoja.

Metsäkylpy-sana on peräisin siitä, että Japanissa metsän terveyttä parantavat vaikutukset ovat saaneet jo institutionaalisen aseman. Siellä hoitavasta metsäkäynnistä puhutaan termillä shinrin-yoku, joka tarkoittaa kirjaimellisesti metsässä kylpemistä. Terveysmetsiä on Japanissa myös sertifioitu.

Kotkansiipeä Vartiosaaressa.

 

Sitten ensimmäisen kirjansa ilmestymisen Leppänen ja Pajunen ovat tehneet Sipoon terveyskeskuksen kanssa uraauurtavaa työtä. He ovat vieneet terveyskeskuksen potilaita Sipoonkorven metsiin. Metsäkäyntien tarkoituksena luonnollisesti on ollut, että sillä olisi hyvää ennaltaehkäisevää ja hoitavaa vaikutusta potilaitten terveyteen.

Sipoo ei ole ainoa suomalainen kunta, joka on panostanut tarkoitukselliseen terveysmetsätoimintaan. Aivan äskettäin myös Hyvinkää avasi varta vasten suunnitellun terveysmetsäpolun.

Taidokasta luonnon kuvailua

Suomalainen metsäkylpy -kirjan tyylilaji on vaihteleva, mikä voi osittain johtua siitä, että tekijöitä on kaksi. En kokenut sitä kuitenkaan puutteeksi vaan pikemminkin rikkaudeksi. Paikoitellen tyyli on lyyrisen kaunista luonnon kuvailua, kuten tässä kohdassa, jossa kerrotaan juhannuksen tienoon yöstä:

”Laulurastas tarinoi metsänlaidan koivikossa, ja niityn yllä kiersi kehäänsä soidinkurnutusta pitävä lehtokurppa. Maailma näyttäytyi helmenvaaleana, utuisena ja silti verevänä runoutena. Astelimme metsäpolkua hiljaa kuin peläten rikkovamme jonkin taian. Silloin huomasimme hennon kasvin, joka näytti hohtavan himmeää valoa valkoisine kukkineen. Pieni koko ei hämännyt: kasvi oli jalosukuinen, orkideoihin kuuluva valkolehdokki.”

Taidokasta kuvailua on myös tässä:

”Loppukesän tunnelma on pysähtyneen autereinen. Aurinko lämmittää yhä, mutta mättäistä ja karikkeesta huokuu kosteus, joka ei jaksa enää haihtua. Pähkinäpensaiden sato on kypsymässä, ja Suurmetsässä raikaa pähkinähakin käheän malttamaton kree-kree-kree.”

Toisaalla kirjassa selostetaan asiallisesti kiinnostavia tutkimustuloksia:

”Pölyttäjien työ jää suurelta osin ihmisiltä huomaamatta, mutta sen merkitys on valtava. Metsäntutkimuslaitos teki taannoin kokeen, jossa se vei mustikkametsään kaksi pöntöissä kasvatettua kimalaisyhdyskuntaa. Kontukimalaiset tekivät työtään kesän ajan. Kun koemetsän mustikkasato kypsyi, oli saalis 174 kiloa hehtaarilta. Koko maassa keskimääräinen mustikkametsän sato jäi 14 kiloon, joten kimalaisten tiivis läsnäolo tuotti 12-kertaisen sadon.”

Kirjassa kerrotaan hienosti siitä, mitä metsässä voi parhaimmillaan kokea: yhteyden, kunnioituksen ja pyhyyden tunteita.

Ilahduin myös siitä, että kirjoittajat käsittelevät luonnon kauneuden kokemisen merkitystä. Siitä puhuminen on tärkeää, koska luonnonsuojelua ja metsän terveysvaikutuksistakin puhumista vaivaa usein yksipuolinen lajikeskeisyys. Luonnon kauneus tunneperäisenä ja kokonaisvaltaisempana ilmiönä jää tällöin syrjään.

Monen suomalaisen lempipaikat ovat rannalla.

 

Ollessamme avoimia luonnon kauneudelle katsomme maisemaa tai näkymää kuin taulua. Kun emme jaa maisemaa analyyttisesti nimeten osiin, se voi vahvistaa luonnon meissä nostattamaa elämyksellistä kauneuden kokemusta. Otollisimmillamme olemme kauneuden kokemukselle, kun mielemme on hiljaa ja kun analyyttinen mielemme ei askartele omien sisältöjensä kanssa.

Syventävää tietoa tarjoavaan kirjaan sopii se, että kirjoittajat taustoittavat tietoja laajasti niin biologiaan ja ihmisen kehityshistoriaan kuuluvilla tiedoilla kuin myös elämänfilosofisella pohdiskelulla. Kirjasta huokuu se, että tekijät kykenevät tarkastelemaan asioita avarasti.

Teknologian vaikutusta luontosuhteeseen ei käsitellä

Ottaen huomioon sen, miten kattavasti kirjoittajat ovat muuten taustoittaneet kirjaansa, on hämmästyttävää, että tekijät vaikenevat siitä, miten keskeinen rooli ruuduilla – älypuhelimilla, läppäreillä ja televisiolla – on nykyihmisen elämässä.

Asiaa olisi ollut hyvä käsitellä, sillä juuri kasvanut ruutuaika on aina 1950-luvulta alkaen ryövännyt aikaa luonnossa liikkumiselta, ja muutos on ollut valtava. Aikaa vievinä ja fyysisesti passivoivina televisio ja älylaitteet ovat luonnossa liikkumisen pahimpia vihollisia (Larson 2018).

Älypuhelimen kanssa tosin saatetaan mennä luontokävelylle mutta puhelimessa puhuen tehty lenkki vähentää merkittävästi luonnon hyvää tekevää vaikutusta verrattuna siihen, että huomio kohdistuisi jakamattomasti luontoon. Luonnossa vietetty aika on sitä palauttavampaa, mitä enemmän olemme siellä läsnä:

“Luontokokemuksien voimakkuus on suorassa suhteessa siihen, miten tietoisia olemme niiden aikana. Myönteiset psykologiset vaikutukset tehostuvat, kun olemme läsnä luonnolle.”

Erinomaisissa englanninkielisissä kirjoissa Your Brain on Nature ja The Nature Principle puhutaan hyvinkin terävästi siitä, mitä kielteisiä vaikutuksia teknologialla on luontosuhteeseemme. Verrattuna näihin esikuviinsa Leppäsen ja Pajusen kirja on tässä suhteessa vähän vaisu. Siitä puuttuu kriittinen ote ympäröivään teknologiseen yhteiskuntaan.

Tästä pienestä moitteesta huolimatta Suomalainen metsäkylpy -kirja on silti erinomainen ja menee monia muita metsäkirjoja syvemmälle. Kirjan vahvuutena on ilman muuta se, että siitä välittyy kirjoittajien omakohtainen, syvä luontosuhde. Kirjoittajien lajituntemus vaikuttaa lisäksi erinomaiselta, ja sanaston huomiota herättävän rikkauden ansiosta kirjaa on antoisaa lukea.

Kirjan paras anti on ehkä siinä, että se avaa lukijan silmien eteen koko potentiaalin, joka säännöllisillä luontokäynneillä voi olla. Metsässä liikkuminen kohottaa mielialaa, lisää vitaliteettia ja tarjoaa hienoja luontoyhteyden kokemuksia.

Metsäkirjojen buumi

Olen huomannut, että kirjamarkkinoilla on varsinainen metsäkirjojen buumi. Jokin aika sitten Akateeminen kirjakauppa kokosi myyntipöydälle valikoimistaan löytyvät metsän hyvistä terveysvaikutuksista kertovat kirjat, ja niitä löytyi kaikkiaan kymmenkunta. Metsäkirjojen suosio kertoo mielestäni ennen kaikkea siitä, että aiheeseen on kiinnostusta – siitä ovat kiinnostuneet niin tutkijat, tietokirjailijat kuin lukijatkin. Pian voi kuitenkin odottaa, että aihe on loppuun kaluttu, ellei löydetä aivan uusia tulokulmia ja mullistavaa sanottavaa.

Vinkkinä kustantajille ja tietokirjailijoille haluan sanoa lopuksi, että metsän terveysvaikutuksista on kirjoitettu viime vuosina jo paljon. Sen varjoon on jäänyt se, että ihmisten lempipaikat luonnossa eivät sijaitse useinkaan keskellä metsää vaan järvien ja meren rannoilla. Siitä kertoo konkreettisesti se, että rannoilla sijaitsevien kesämökkien hinnat ovat aivan eri tasolla kuin kuivalla maalla sijaitsevien.

On myös havaittu, että virkistävintä ja palauttavinta on monesti luonto, jossa vihreys ja vesi yhdistyvät. Veden läheisyyden psyykkisten vaikutusten on todettu olevan erinomaisia (White 2010).

Toivoisinkin, että luonnon hyvistä terveysvaikutuksista kirjoittavat kertoisivat jatkossa myös siitä, mitä erityisiä hyviä vaikutuksia on liikkua jokien, järvien ja meren äärellä.

Marko Leppänen, Adela Pajunen: Suomalainen metsäkylpy. Gummerus 2019. Sidottu, 246 sivua. 24,00 €.

Lähteet:

Hyvinkäälle rakenteilla luontopolku keskelle kaupunkia. 15.4.2019. Hyvinkää.fi

Larson LR, et al. Outdoor Time, Screen Time, and Connection to Nature: Troubling Trends Among Rural Youth? Environ Behav. 2018 Oct 20.

Suomalainen metsäkylpy. Gummerus.fi

White M, et al. Blue space: The importance of water for preference, affect, and restorativeness ratings of natural and built scenes. J Environ Psychol. 2010 Dec;30:482-93.

Mukaansa tempaava kirja luonnon hyvistä terveysvaikutuksista

By Yksi kommentti

Vielä pari, kolme vuosikymmentä sitten oli tavallista kuulla puhuttavan suomalaisten syvästä luontosuhteesta. Nykyisen sitä ei juuri enää kuule. Syynä pidän sitä, että syvää suhdetta ei yksinkertaisesti enää ole vaan monet ovat etääntyneet luonnosta.

Helsingin Vartiosaarta uhkaa massiivinen rakentaminen.

 

Terveytemme ja hyvinvointimme kannalta vietämme liikaa aikaa sisätiloissa ja teknologian parissa. Usein se johtuu työn vaatimuksista – toimistotyötä tehdään paljon – mutta myös vapaa-aika kuluu suurimmaksi osaksi sisätiloissa sosiaalista mediaa seuraten ja TV:tä katsoen. Jopa kesämökeillä olemme aiempia vuosikymmeniä enemmän sisätiloissa ja tuijotamme ruutuja. Urbanisoitumisen vuoksi luonto myös karkaa kauemmaksi asuinpaikastamme, kun kaupunkien lähimetsiä rakennetaan.

Lehtiartikkeleissa ja blogikirjoituksissa on kerrottu luonnon hyvistä terveysvaikutuksista. Tiedämme omasta kokemuksestammekin, että luonnossa oleskelun ja liikkumisen jälkeen olomme on hyvä ja virkistynyt. Olisi hyväksi kävellä enemmän metsässä, istua kallioilla tai kuljeskella merenrannoilla. Silti emme saa aina aikaiseksi sitä, että liikkuisimme luonnossa tarpeeksi.

Uusi Terveysmetsä-kirja on kuin luotu tällaiseen tarpeeseen. Maantieteilijä Marko Leppäsen ja biologi Adela Pajusen oivallinen kirja motivoi lähtemään luontoon. Kirjassa kerrotaan monipuolisesti luonnon hyvää tekevistä terveysvaikutuksista. Poimintoina kirjassa kerrotuista suotuisista terveysvaikutuksista voi mainita seuraavat:

  • Tunti luonnossa parantaa muistia ja huomiokykyä.
  • Runsaampi määrä kadunvarsipuita kaupunkialueella ennakoi vähäisempää masennuslääkkeiden käyttöä.
  • Meta-analyysin mukaan mielenterveysongelmat ovat 38 prosenttia yleisempiä urbaanialueilla kuin maaseudulla.
  • Puutarhanhoito ylläpitää ikääntyvien toimintakykyä. Australialaistutkimuksessa säännöllisen puutarhatyön havaittiin ennustavan 36 prosenttia pienempää riskiä sairastua dementiaan.
  • Yhdysvalloissa puutarhatyöstä on saatu rohkaisevia kokemuksia myös huonomaineisten asuinalueiden asukkaiden itsetunnon ja rakentavan yhteisöllisyyden tukemisessa.
  • Tutkimus puoltaa kenkien riisumisen hyötyjä. Vartti paljasjalkailua parantaa työmuistia, jota aivot käyttävät mieleen palauttamiseen ja tiedon käsittelyyn.
  • Kävely metsämaastossa ja poluilla voi olla hyväksi alaselkäkivuille, sillä katupintoihin verrattuna maasto tarjoaa selkärangalle vaihtelevia liikkeitä, ja kimmoisa alusta vaimentaa tärähdyksiä.
  • Maaperästä saatujen bakteerien on havaittu vähentävän todennäköisyyttä elimistön lievään tulehdustilaan, jolla on yhteys muun muassa masennukseen, ahdistukseen ja kognitiivisten toimintojen heikkenemiseen. Tutkijat suosittelevatkin mahdollisimman suoraa kontaktia luontoon riittävän mikrobialtistuksen saamiseksi.
  • Kuntoutuksen, jossa tukeuduttiin myös luontoon, on havaittu ruotsalaistutkimuksessa parantavan voimakkaammin kuin tavanomaisen kuntoutuksen.
  • Laajaan aineistoon perustuvassa suomalaistutkimuksessa havaittiin, että kolmen vuoden seuranta-aikana vanhusten riski kuolla oli huomattavasti pienempi, jos he viettivät paljon aikaa viheralueilla.

Luonnolla on siis paljon hyvää tekeviä terveysvaikutuksia. Olisikin ensiarvoisen tärkeää, että kaikki pääsisivät luontoon helposti. Helpon pääsyn tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Helsingissä tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että kun viheralueiden etäisyys kotoa kasvoi puolesta kilometristä kilometriin, käynnit siellä harvenivat lähes puoleen. Kun kaupungit kasvavat, kaavoituksessa tulisi huolehtia siitä, että lähiluontoa ja erityisesti lähimetsiä säilyy jokaisen ulottuvilla.

Suomalaisten enemmistö ei myöskään ole muuttamassa takaisin maalle, joten olisi tärkeää tuoda maaseudun elementtejä kaupunkeihin. ”Tutkimustiedon valossa korjausliike olisi syytä aloittaa viivyttelemättä”, kirjassa vaaditaan.

Vartiosaaren tervaleppämetsässä kasvaa kotkansiipeä.

 

Tutkimustiedon referoimisen ohella luontoon lähtemistä inspiroi kirjassa se, että kirjoittajat kuvaavat omia luontokokemuksiaan taidokkaasti ja elävästi:

”Kalliolta näki kauas, myös vesistöihin. Oma lukunsa olivat majesteetilliset auringonnousut, joiden vuoksi kannatti valvoa. Nuotio sopi huipun painaumaan, vaikka se ei aivan luvallinen ollutkaan. Tunnit kuluivat seuraten kesäyössä kehrääjää, joka surrasi rinteiden mäntykankailla vaihtaen aina välillä paikkaa. Aurinkoisina päivinä lämpimät tuulet nostivat ritariperhosia huipulle, kyyt nauttivat kiven lämmöstä, ja taivaan korkeuksissa liiteli haukkoja.”

Kirjassa ilahduttaa se, että se on kirjoitettu mukaansa tempaavan sujuvasti ja hyvällä suomen kielellä. Paikoin kieli on jopa runollista:

”Honkien rungot loimottavat ilta-auringon punaa.”

”…toisinaan taas merisavu kietoo kaiken hopeiseen harsoonsa ja antaa kuulle loisteliaan kehrän.”

”…kiirehtimätön ehtii katsella ympärilleen ja nuuskia salomaan aromeita. Konttaisen rinteiden metsälaikut ovat aarnimaisia vanhoine puine ja keloineen.”

Erityismaininnan kirjassa ansaitsee se, että siinä kuvataan onnistuneesti sellaisia herkkiä ja yleviä luontokokemuksia, jotka hienovireisyydessään tahtovat paeta verbaalista ilmaisua.

Kirjaa lukiessa huomaa, että sen ilmaisujen ja kieliasun huolitteluun on käytetty aikaa. Ajoittain mielessäni kävi, että kirjaa voisi verrata kuin huolellisesti viimeisteltyyn käsityötuotteeseen, kuin johonkin soittimeen.

Kunkin luvun loppupuolella on kerrottu luontoharjoitteesta, jolla voi syventää luontokokemusta. Eräässä harjoitteessa esimerkiksi ehdotetaan taivasalla nukkumista:

”Taivasalla nukkuminen kysyy luottamusta. Olemme hippusia suuren keskellä. Näin esivanhempamme ovat tehneet lukemattomia kertoja. Olemme palanneet kotiin.”

Kirjoittajien kanssa on yleensä helppo olla samaa mieltä. Yksi kohta tekee kuitenkin poikkeuksen. Se on kohta, jossa kirjoittajat polemisoivat sitä vastaan, että lajituntemus ei voisi heikentää luontosuhdetta. Siitä olen kirjoittajien kanssa eri mieltä. Voi nimittäin käydä niin, että osatessamme nimetä kasvin emme näe sen senhetkistä ainutkertaisuutta vaan ajattelemme jo tuntevamme sen, kun olemme kyenneet nimeämään sen. Näemme kasvin aiemman tietomme silmälasien läpi, emme sen tuoretta ja elävää ainutlaatuisuutta nykyhetkessä. En vastusta luontotiedon hankkimista, mutta jotta näin ei kävisi, olisi tärkeää kyetä siirtämään tiedon taso aika ajoin syrjään ja katsella luontoa mahdollisimman välittömästi.

Lajikeskeisen luonnontuntemuksen vaara on sekin, että alamme painottaa liikaa yksittäisiä lajeja kokonaisvaltaisen, esteettisen maisemakokemuksen sijaan. Liian lajikeskeisen luonnonsuojelun nurinkurisia seurauksia näemme jatkuvasti esimerkiksi kaupunkien kaavoituksessa: muutama liito-oravan papana riittäisi luontoalueen suojeluun mutta jos sellaisia ei ole löydy, maisemallisesti hyvin kaunis ja virkistysarvoiltaan merkittäväkin luontokohde voidaan tuhota rakentamisen tieltä.

Kirjassa kerrotaan niin melun kuin valosaasteen haitoista luontokokemusta häiritsevinä. Näiden ohella olisi voitu kertoa, että myös langattoman teknologian mikroaaltosäteily voi vähentää luontokokemuksen elvyttävyyttä, ja siitä on haittaa myös luonnolle. Vaikka matkapuhelintukiasemien ja WiFi-reitittimien sähkösaastetta on yleensä luonnossa selvästi vähemmän kuin rakennetussa ympäristössä, varsinkin puistoissa ja pienissä kaupunkimetsissä langattoman teknologian säteilyä voi olla paljon.

Olisi ollut hyvä, että lähdeviitteet olisi merkitty selkeästi kirjan tekstiin esimerkiksi yläindeksein. Siten lukijan olisi ollut helppoa tarkistaa, mihin tutkimukseen kirjan kulloisetkin terveysväitteet perustuvat. Voi olettaa, että lähdeviitteitä ei ole merkitty, koska kustantaja Gummerus ei ole niitä sinne halunnut. (Minulla on tästä taannoista omaa kokemusta. Toimittaessani Ravintoa sydämelle -kirjani käsikirjoitusta painokuntoon kustantajani vaati yläindeksein merkittyjen lähteiden poistamista tekstistä, jotta kirja ei olisi vaikuttanut liian ”tieteelliseltä”. Kirjan ilmestyttyä eniten kritiikkiä aiheutti kuitenkin juuri yläindeksien puuttuminen eli puute, jonka kustantaja oli aiheuttanut. Ei riittänyt, että kirjan lopussa oli laaja lähdeluettelo.)

Vartiosaaren kallioilta avautuu kolimainen näkymä.

 

Kaiken kaikkiaan kirja on erinomainen ja melkoisen kattava kooste luonnon ja erityisesti metsäluonnon hyvää tekevistä terveysvaikutuksista. Helppotajuisesti selostetut tutkimustiedot luonnon terveysvaikutuksista yhdistyvät kirjassa saumattomasti omakohtaisten luontokokemusten kuvailuun.

Viettäessämme Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuotta tekee mieli kertoa, mistä suomalaisuussaate sai alkunsa 1800-luvun alkupuolella. Se ei niinkään virinnyt siitä, että olisimme tunteneet ylpeyttä kansastamme tai pitäneet tärkeinä maamme rajoja. Alkuna oli se, että suomalaisen luonnon herkkä kauneus elähdytti sen ajan runoilijoita, intellektuelleja ja ylioppilaita.

Yksi parhaita keinoja viljellä suomalaista isänmaallisuutta onkin se, että pyrimme syventämään omaa rakkauttamme suomalaiseen luontoon. Marko Leppäsen ja Adela Pajusen Terveysmetsä-kirja voi osaltaan auttaa siinä.

Oheiset kuvat ovat kuvitusta eivätkä ne ole kirjasta.

Marko Leppänen, Adela Pajunen: Terveysmetsä. Gummerus 2017. Sidottu, 297 sivua. 24,95 €.

 

Pitkäikäisyyttä tukevia muita tekijöitä

By Yksi kommentti

Niin sanottuja Blue Zones -alueita, joilla ihmiset elävät harvinaisen usein yli 100-vuotiaiksi, on maailmalla viisi:

  • Sardinian itäiset keskiosat Italiassa.
  • Okinawa Japanissa.
  • Loma Linda Kaliforniassa, Yhdysvalloissa.
  • Nicoyan niemimaa Costa Ricassa.
  • Ikarian saari Kreikassa.

Tämän kirjoituksen edellisessä osassa kerroin siitä, millainen ruokavalio tukee pitkäikäisyyden saavuttamista. Tässä osassa tarkastelen sitä, millaiset ympäristö- ja muut elämäntapatekijät auttavat pitkäikäisyyden saavuttamista.

Ihmisen kukoistusta tukeva habitaatti

Meille on selvää, että eläimet tarvitsevat yleensä niille ominaisen habitaatin, elinympäristön, voidakseen hyvin. Esimerkiksi liito-orava tarvitsee mieluiten kuusivoittoisen sekametsän, jossa sen pesäpuu on usein haapa.

Ikaria, jossa eletaan huomattavan usein yli 90-vuotiaaksi, on aurinkoinen saari, jossa on korkeuseroja.

Ikaria on aurinkoinen saari, jossa on korkeuseroja.

 

Emme ole tottuneet ajattelemaan, että ihmiselläkin voisi olla habitaatti, elinympäristö, jonka hän tarvitsee. Ajattelemme ehkä, että ihminen on ajattelukykynsä ja työkalujen valmistustaidon ansiosta noussut biologiansa ja luonnon yläpuolelle eikä ihmisen elinympäristöllä ole juurikaan väliä. Voimme elää missä tahansa.

Kertomukset Blue Zones -alueista voi kuitenkin nähdä kuvauksina siitä, että on paljon merkitystä sillä, millaisessa ympäristössä ihminen elää. Sopivassa luonnonympäristössä ja suotuisten sosiaalisten suhteiden ympäröimänä ihminen kukoistaa ja elää paljon pitkäikäisemmäksi kuin olosuhteissa, jotka eivät ole ihmislajille yhtä suotuisia.

Aurinkoisia saaria, joilla melko suuria korkeuseroja

Blue Zones -alueiden maantieteellä on joitakin yhteneväisyyksiä. Monet niistä ovat saaria ja kaikki alueet joko rajautuvat mereen tai ainakin ovat lähellä merta.

Alueista Sardinia, Ikaria ja Etelä-Kalifornian Loma Linda sijaitsevat välimerellisellä ilmastovyöhykkeellä. Okinawan ilmasto on kuumempi subtrooppinen, ja Nicoyan ilmaston sanotaan olevan kuivan metsävyöhykkeen ja trooppisen sademetsäilmaston välillä. Yleisesti ilmasto on kaikilla Blue Zones -alueilla lämmin ja auringonpaistetta riittää.

Sardiniassa, Ikarialla ja Nicoyalla on maastossa kohtalaisen suuria korkeuseroja, mikä on lisännyt arjen hyötyliikunnan vaativuutta. Sardinialaisten keskuudessa onkin mielenkiintoisesti huomattu, asuinpaikan korkeuserot ovat siellä yksi pitkäikäisyyttä selittävä tekijä. Vaihtelevassa maastossa elävillä on suurempi mahdollisuus elää satavuotiaiksi kuin tasaisessa maastossa elävillä.

Myös asuinpaikan korkeudella merenpinnasta saattaa olla jonkin verran merkitystä. On viitteitä siitä, että muutaman sadan metrin korkeudella eläminen voi auttaa pitkäikäisyyden saavuttamista verrattuna merenpinnan tuntumassa tai hyvin korkealla elämiseen verrattuna. Okinawalla kuitenkin eletään pitkäikäisiksi huolimatta siitä, että siellä asutaan melko lähellä merenpinnan korkeutta.

Elä yhteydessä luontoon

Blue Zones -alueet eivät yleisesti ottaen ole kovin kaupungistuneita vaan pitkäikäiset ihmiset elävät useimmiten hyvin lähellä luontoa. Tyypillisesti näiden alueiden pitkäikäiset asuvat kyläyhteisössä, joka on luonnon ympäröimää.

Tämän alueen läheisyydessä elävät monet Sardinian alueen pitkäikäiset.

Tämän alueen läheisyydessä elävät monet Sardinian alueen pitkäikäiset.

 

Eniten yhteydessä luontoon ovat eläneet kenties miespuoliset Sardinian alueen satavuotiaat. Elämänsä aikana monet heistä ovat toimineet vuohi- tai lammaspaimenina. Näin he ovat olleet kauniin ja turmeltumattoman luonnon ympäröiminä suurimman osan valveillaoloajastaan. Tätä voi verrata siihen, miten paljon nykyajan kaupunkilaiset näkevät luontoa. Moni kaupunkilainen ei käy kertaakaan viikon aikana metsässä vaan sisällä vietetään 90 prosenttia ajasta. Loppuajastakin suuri osa vietetään kulkuvälineissä ja rakennetussa ympäristössä.

Luontoyhteydellä on hyviä vaikutuksia niin ihmisen psyykkiseen kuin fyysiseenkin terveyteen. Perimmäinen syy siihen on todennäköisesti evoluutiohistoriallinen: ihminen on kehittynyt ja elänyt suurimman osan lajihistoriastaan luonnon keskellä ja sen ympäröimänä.

Asiaan ei pidä suhtautua pelkästään romanttisesti, koska varsinkin aiemmin luonnon keskellä eläessämme olemme joutuneet kokemaan myös uhkia. Olemme kuitenkin oppineet hallitsemaan vaaroja siten, että villieläimet ja infektiot eivät muodosta meille samanlaista uhkaa kuin satoja vuosia sitten.

Nykyisin korostuu se, että ihmisinä voimme hyvin nähdessämme luontoa ja ollessamme yhteydessä siihen. Yhdysvaltalainen biologi Edward O. Wilson on selittänyt luonnon hyväätekevyyttä biofilia-hypoteesilla. Sen mukaan ihmisellä on vaistomainen halu olla yhteydessä muihin elämän muotoihin.

Sopiva jälkeenjääneisyys

Yhteistä useimmille Blue Zones -alueille on se, että ne ovat aiemmin olleet melko eristyksissä muusta maailmasta ja maittensa metropoleista. Niille pääsy ei ole ollut kaikkein helpointa. Alueita on aiemmin luonnehdittu jopa takapajuisiksi. Niiden syrjäinen sijainti on jarruttanut uusimpien modernin elämän ilmiöiden leviämistä sinne.

Sittemmin Blue Zones -alueetkin ovat päässeet osallisiksi kehityksestä. Vaurastumisen ansiosta esimerkiksi pitkäikäisten ruokavalio on monipuolistunut siitä, mitä se oli aiemmin. Tutkijat kuitenkin arvioivat, että sopiva tasapaino perinteiden ja kehityksen välillä on mahdollistanut pitkäikäiseksi elämisen. Modernisaatiossa ei ole näillä alueilla menty niin pitkälle, että se olisi alkanut haitata mahdollisuuksia elää terveellistä elämää. Blue Zones -kirjoissa on esimerkiksi kuvauksia siitä, että ruokaa laitetaan joissain paikoissa yhä puilla lämmittäen.

Liian pitkälle menevä modernisaatio ja teknologisoitumisen voi olla haitallista terveydelle. Monet modernin elämän tekijät, kuten ympäristön kemikaalit sekä langattoman teknologian säteily, voivat aiheuttaa syöpää ja neurologisia sairauksia (Irigaray 2007, Pritchard 2015). Esimerkiksi siitä, että matalataajuiset sähkömagneettiset kentät aiheuttavat dementiaa, on uuden systemaattisen tutkimuskatsauksen mukaan ainakin kohtalaista tieteellistä näyttöä (Killin 2016).

Suomessa modernisaation voi arvioida edenneen Blue Zones -alueisiin verrattuna liian pitkälle. Teknologinen kehitys ja kaupungistuminen on korvannut lihasvoimaa autoilla, liukuportailla ja koneilla. Sen seurauksena saamme arjessa liian vähän liikuntaa emmekä oleskele tarpeeksi luonnossa.

Harrasta luonnollista liikuntaa

Blue Zones -alueiden vanhukset eivät ole juosseet maratoneja eivätkä ole osallistuneet triathlon-kisoihin. He ovat saaneet liikuntaa tavallisimmin osana työtään, esimerkiksi työssään paimenina, kuten Sardinian pitkäikäiset miehet. Paimenet joutuvat kulkemaan vaihtelevassa maastossa ja kävelemään mäkiä ylös alas.

Blue Zones -alueilla on myös tavallista viljellä puutarhaa. Sitä hoitaessa saa paljon luonnollista liikuntaa ja auringonvaloa. Puutarhassa puuhasteltaessa ollaan lisäksi tekemissä luonnon kanssa, jolla silläkin on hyvää vaikutusta. Kuntoa ylläpitää se, että puutarha- ja pihatöitä ei tehdä ruohonleikkureilla ja muilla koneilla vaan käsivoimin.

Okinawalla on lisäksi tavallista harrastaa tanssia. Seuratanssit ovat ikäihmisille erinomaista liikuntaa, joka ylläpitää hyvin varsinkin tasapainoa ja liikkeiden koordinaatiota. Tanssiessa voi lisäksi kokea inhimillistä läheisyyttä, joka tuo tyydytystä.

Kalifornian pitkäikäisille adventisteille puolestaan on tavallista tehdä kävelyretkiä luonnossa. Se onkin tosi suositeltava liikunnan muoto, sillä monet tutkimukset osoittavat, että luonnossa liikkuminen vahvistaa liikunnan suotuisia vaikutuksia.

Vähennä stressiä ja opettele hallitsemaan sitä

Blue Zones -alueiden 100-vuotiaille on tyypillistä, että he ovat oppineet karistamaan stressin elämästään. Osittain se on persoonallisuustekijöiden ansiota.

Näistä pitkäikäisistä ihmisistä sanotaan, että vaikkakin he ovat ihmisinä rakastettavia ja heidän lähellä halutaan olla, he ovat silti usein hämmästyttävän suorapuheisia. Suorapuheisuus voi auttaa karistamaan mieltä painavat asiat niin, että asiat eivät jää kaivelemaan.

Stressiä hillitsee Blue Zones -alueilla se, että rentoutumisella ja työstä irrottautumisella on selvä paikka myös arjessa. Iltapäivällä vietetään usein siestaa, jolloin otetaan päiväunet tai tavataan ystäviä. Ikarialla ystäviä tavataan useimmiten iltaisin.

Kalifornian adventisteilla stressin kertymistä estää se, että he viettävät sapattia. Lauantai on heillä varattu lepopäiväksi, jolloin ei ajatella töitä eikä suorittamista. Sen sijaan päivä on pyhitetty jumalanpalvelukselle, ajanvietolle perheen kanssa sekä luonnossa liikkumiselle.

Suomessa arjen ja pyhän välisen eron hälventymistä voi pitää sikälikin huonona, että kaikki ihmiset eivät enää pidä viikoittain sellaista lepopäivää, jolloin he vain rentoutuisivat. Töitä tehdään yhä enemmän myös viikonloppuisin. Rentoutumisen sijaan lepopäivä voi kulua hälisevissä kauppakeskuksissa tai elektronisten laitteiden ääressä.

Vähäisen stressin yhdistymistä pitkäikäisyyteen selittää ainakin se, että stressi lisää elimistön piilevää, lievää tulehdusta. Tulehduksen pitäminen aisoissa on tärkeää, koska satavuotiaiden keskuudessa tehty tutkimus osoittaa, että se ennustaa menestyksellistä ikääntymistä (Arai 2015). Menestyksellisellä ikääntymisellä tarkoitetaan sitä, että toimintakyky ja aivotoiminnat säilyvät.

Selvitä elämäsi tarkoitus

Tärkeä pitkäikäisyyttä tukeva asia on se, että elämällä on tarkoitus. Okinawalaisilla sitä varten on sana ikigai, joka tarkoittaa syytä nousta aamuisin sängystä ylös. Costa Rican nicoyalaisilla se on plan de vida.

Nicoyalla pitkäikäisiksi eletään syrjäisella alueella, jonne ei aiemmin ollut edes tietä.

Nicoyalla pitkäikäisiksi eletään syrjäisellä alueella, jonne ei aiemmin ollut edes tietä.

 

Monilla näistä ikäihmisistä elämän tarkoitus liittyy perheeseen, mutta se voi olla myös työ tai harrastus, jolle omistaudutaan. Elämäntarkoitukseksi saattaa riittää sekin, että saadaan seurata lastenlasten onnellista kasvua.

Pitkäikäisten haastatteluista paljastuu, että monilla on yhä palveleva asenne elämään. Eräskin 100-vuotias kalifornialainen nainen teki vapaaehtoistyötä auttaen parikymmentä vuotta nuorempia vanhuksia, joista monet olisivat voineet ikänsä puolesta olla hänen lapsiaan. ”Kun auttaa muita, omat murheet unohtuvat”, totesi eräs toinen.

Osallistu uskonnollisen yhteisön toimintaan

Ehkä yllättävästi uskonnolliseen yhteisöön kuuluminen tukee pitkäikäisyyttä. Joitakin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta kaikki tutkijaryhmän haastattelemat 100-vuotiaat kuuluivat johonkin uskonnolliseen yhteisöön. Uskontokunnalla ei tuntunut olevan mitään merkitystä, vaan niin kristilliset kuin esimerkiksi buddhalaisetkin uskonnolliset yhteisöt tukivat pitkäikäisyyttä.

Myös aiempi tutkimusnäyttö tukee Blue Zones -alueilla tehtyä havaintoa. Tutkimukset osoittavat, että uskonnollisiin tilaisuuksiin, kuten jumalanpalveluksiin, osallistuminen neljä kertaa kuukaudessa tuo 4-14 elinvuotta lisää. Uskonnollisten yhteisöjen pitkäikäisyyttä tukeva vaikutus voi selittyä esimerkiksi sillä, että uskoessaan ihminen luovuttaa huolensa omasta elämästään korkeamman huomaan. Osittain syyt voivat olla myös sosiaalisia: jumalanpalveluksissa tavataan tuttuja ja tilaisuuksien jälkeen jäädään usein keskustelemaan. Uskonnolliset yhteisöt siis vahvistavat sosiaalisia siteitä.

Suomalaiset ovat niin maallistuneita, että keskimäärin on ehkä vähän vaikeaa hyväksyä uskonnollista yhteisöä pitkäikäisyyteen liittyvänä asiana – puhumattakaan siitä, että pyrkisi itse noudattamaa sitä. Blue Zones -alueista kirjoittanut Dan Buettner ehdottaa tällaisille ihmisille, että uskonnollista yhteisöä etsittäisiin epätavallisempien tunnustusten piiristä.

Aseta perhe etusijalle

Blue Zones -alueille on tyypillistä, että siellä asetetaan rakkaimmat ja perhe elämässä etusijalle. Ikääntyvät vanhemmat ja isovanhemmat pidetään lähellä asumassa tai he ovat usein myös muuttaneet lasten kotiin. Mielenkiintoista on, että tällainen järjestely ei ole ollut hyväksi ainoastaan hoidetuille vanhuksille, vaan se on vähentänyt myös lasten kuolleisuutta.

Näillä pitkäikäisillä alueilla vanhuksia ei laitata vanhainkoteihin tai muihin laitoksiin. Hämmästyttävän usein nämä 100 vuotta täyttäneet myös pärjäävät itsenäisesti kotona ja ovat toimintakykyisiä. Japanilaistohtori Makoto Suzuki kertoo, että osana hänen tutkimustaan hän tapasi 32 satavuotiasta okinawalaista – kaikki paitsi neljä heistä olivat toiminnallisesti itsenäisiä.

Vanhusten sijoittamiseen laitoksiin suhtaudutaan kielteisesti. ”Mieluummin kuolisin kuin joutuisin laitokseen”, totesi eräs sardinialainen 100-vuotias. Ja kun hänen tyttäreltään kysyttiin siitä, mitä hän ajattelisi isänsä laittamisesta laitokseen, hän totesi sormea heristäen, että se olisi hänen perheellensä häpeä. Näissä maissa vanhuksiin ja heidän hoitamiseensa suhtaudutaan aivan toisin kuin Suomessa.

Myös hyvä avioliitto tai parisuhde tukee pitkäikäisyyttä. Parisuhde, johon ollaan sitoutuneita, pidentää elinikää kolmella vuodella, sanoo Dan Buettner. Perheen asettaminen etusijalle koskee myös lapsia. Kun heille annetaan aikaa ja rakkautta, he vastaavasti todennäköisesti huolehtivat paremmin vanhemmistaan, kun heistä on tullut vanhoja.

Pidä huolta ystäväpiiristäsi

Blue Zones -alueiden pitkäikäisille on ollut elämänsä aikana tyypillistä tavata säännöllisesti ystäviä. Vielä nytkin, kun he ovat eläneet jo 100-vuotiaksi, heidän elämänsä on hämmästyttävän sosiaalista.

Sosiaalisuus on tärkeä pitkäikäisyyttä tukeva tekijä.

Sosiaalisuus on tärkeä pitkäikäisyyttä tukeva tekijä.

 

Näiden alueiden ikäihmiset tapaavat naapureitaan, ystäviään tai sukulaisiin usein iltapäivisin. Okinawalaisilla on tätä varten sosiaalinen instituutio, jota kutsutaan nimellä moai. Se on muutaman ystävän ryhmä, jonka jäsenet ovat sitoutuneet tukemaan toisiaan läpi elämän. Japanilaisella 102-vuotiaalla Kamada Nakazatolla on tapana joka päivä tavata ystäviä saken juomisen ja jutustelun merkeissä.

Tiivis yhteydenpito ystäviin merkitsee sitä, että satavuotiailla on hyvä sosiaalinen turvaverkko, johon he voivat tukeutua elämän huolissa. ”Jos sairastut, puolisosi kuolee tai jos rahat loppuvat, tiedämme, että on joku joka auttaa.” Turvaverkon lisäksi ystävien ja sukulaisten tapaaminen on monille satavuotiaille päivän kohokohta ja antaa heidän elämälleen merkitystä.

Näiden pitkäikäisten alueiden esimerkki kertoo, että onnellinen ja mielekäs elämä vanhuudessa rakentuu pitkälti inhimillisten kontaktien varaan. Mielenkiintoista on, että näillä alueilla on varaa inhimilliseen hoivaan, vaikka monilla näistä alueista elintaso on taloudellisilla mittareilla mitattuna Suomea matalampi.

Blue Zones -alueista lukiessa tulee pakostakin verranneensa heidän elämäntapaansa Suomeen. Kenties suurin ero on siinä, että näillä alueilla on paljon sellaista sosiaalista pääomaa, jota Suomessa on vain hyvin vähän. Sosiaalista pääomaa on se, että nämä ikäihmiset tapaavat ystäviään ja sukulaisiaan luonnollisissa merkeissä, osana päivittäistä elämää. Se on pääomaa, jonka kartuttamiseen meidän pitäisi pyrkiä, jos haluamme luoda laadullisesti hyvää elämää. Kyse ei ole ainoastaan vanhuudesta vaan kaikista elämänvaiheista.

Elämme Suomessa keskellä teknologista hypeä. Kansalaiset yritetään vakuuttaa median välityksellä siitä, että tulevaisuudessa teknologialla voidaan esimerkiksi hoitaa suuri osa terveydenhuollon palveluista. Mikään Blue Zones -kirjoissa ei kuitenkaan viittaa siihen, että se olisi hyvin toimiva tapa. Näiden alueiden esimerkki on päinvastainen: tunteaksemme tyydytystä tarvitsemme inhimillisiä suhteita ja elävän elämän kohtaamisia.

Lopuksi

Ottamalla Blue Zones -ohjeet käyttöösi voit saada elämääsi kymmenen hyvää lisävuotta, joista muuten jäisit paitsi, sanoo Dan Buettner. Mielestäni hänen väitteensä on uskottava.

Viitteitä:

Arai Y, et al. Inflammation, But Not Telomere Length, Predicts Successful Ageing at Extreme Old Age: A Longitudinal Study of Semi-supercentenarians. EBioMedicine. 2015 Jul 29;2(10):1549-58.

Buettner D. Blue Zones: Lessons for living longer from the people who’ve lived the longest. National Geographic, 2008.

Buettner D. The Blue Zones, Second Edition: 9 Lessons for Living Longer From the People Who’ve Lived the Longest. National Geographic, 2012.

Buettner D. The Blue Zones Solution: Eating and Living Like the World’s Healthiest People. National Geographic, 2015.

Burtscher M. Effects of Living at Higher Altitudes on Mortality: A Narrative Review. Aging Dis. 2014 Aug;5(4):274-

Irigaray P, et al. Lifestyle-related factors and environmental agents causing cancer: an overview. Biomed Pharmacother. 2007 Dec;61(10):640-58.

Killin LO, et al. Environmental risk factors for dementia: a systematic review. BMC GeriatricsBMC. 2016 Oct 12; 16:175.

Lindqvist PG, et al. Avoidance of sun exposure is a risk factor for all-cause mortality: results from the Melanoma in Southern Sweden cohort. J Intern Med. 2014 Jul;276(1):77-86.

Pritchard C, Rosenorn-Lanng E. Neurological deaths of American adults (55-74) and the over 75’s by sex compared with 20 Western countries 1989-2010: Cause for concern. Surg Neurol Int. 2015 Jul 23;6:123.