Pelastusarmeijan lasten lomakoti

Lahjoitimme 5000 €:n kesälahjamme tällä kertaa Pelastusarmeijan lasten lomakotikeräykseen, ja haluamme kertoa asiakkaillemme tästä hankkeesta! Lomakotitoiminnan ideana on tarjota jokaiselle lapselle mahdollisuus viettää ikimuistoisia kesälomia. Vuonna 1914 kesäkotina ja keuhkotautivaaralta turvapaikkana toiminut Lomakoti on laajentunut vuosien mittaan toiminnaltaan ympärivuotiseksi. Nykyään leirejä järjestetään koulujen loma-aikoina, ja lisäksi Lomakoti tarjoaa koulutuksia leiri-iän ylittäneille nuorille vapaehtoisille, sekä talkoita ja viikonlopputapahtumia. Idyllinen sijainti Nummelassa, Hiidenveden rannalla, tarjoaa lapsille mökkimaiseman ja mahdollisuuden erilaisiin kesäaktiviteetteihin – ja löytyipä viime kesänä Lomakodista myös vapaaehtoiset leirimummo ja -pappa.

kalastajat-laiturilla

Monilla lapsilla ei ole mahdollisuutta lähteä kesälomalle esimerkiksi mummolaan tai kesämökille – joista kerätyt kesämuistot kantavat läpi elämän! Lasten lomakoti onkin erityisesti tarkoitettu vähävaraisten perheiden tai yksinhuoltajien lapsille. Leirimaksut pyritään pitämään alhaisina, ja niihin voi saada myös tukea.

pojat-rannallaYhdellä kesäleirillä on mukana noin 50 lasta. Turvallisen ja viihtyisän leirikokemuksen mahdollistavat ympärivuotisesti työskentelevät emäntä ja talonmies, leirien kokonaisuudesta huolehtiva kolmihenkinen johtotiimi, lasten ohjelmasta ja hyvinvoinnista huolehtivat leiriohjaajat, sekä joukko vapaaehtoisia. Leiripäivät ovat täynnä tekemistä: lapsilta saadun palautteen mukaan mieluisimpia kokemuksia leiriltä ovat erilaiset kesäpuuhat, kuten uiminen, soutaminen, kalastaminen ja saunominen, sekä retkeily, leipominen ja leikkiminen kavereiden kanssa. Yhteiset säännöt ja rutiinit sekä tasavertainen kohtelu tekevät Lomakodista paikan, jossa lapset voivat hengähtää ja nauttia olostaan. Eräs lapsi totesi, että kivointa leireillä on se, kun voi vain olla.

lampaiden-syöttöLomakotihankkeen tavoitteena on tarjota lapsille elämyksiä, joista jää iloisia kesämuistoja. Tämän lisäksi lapset kehittyvät sosiaalisissa taidoissaan ja oppivat rutiineja ja turvallisia rajoja, mikä osaltaan vaikuttaa lasten henkiseen hyvinvointiin ja kehitykseen. Uudet ystävät, turvalliset ohjaajat, kaunis maalaismaisema ja mielekäs tekeminen ovat sijoituksia lapsen terveyteen. Terveys mielletään usein vain ravintoon ja liikuntaan liittyvänä käsitteenä, mutta ihmisten kokonaisvaltaiseen terveyteen ja hyvinvointiin liittyy myös olennaisena osana henkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen. Lasten lomakodin toiminnassa lepo, leikki ja latautuminen on osattu priorisoida tärkeiksi arvoiksi – ja tähän Suomen Terveysravinnon on helppo yhtyä.

pojat-tutkii

Leirillä pääsee kokemaan muun muassa metsämansikoiden poimimista, lampaiden rapsuttelua, vesisotaa, askartelua ja trampoliinihyppelyä. Lasten kommentit kertovat leirien onnistuneisuudesta: ”Täällä on todella paljon tekemistä, eli ikinä ei tule tylsää. Täällä saa myös ystäviä helposti”. Osalle lapsista leiristä on muodostunut jokakesäinen perinne, ja usein leiri-iän ylittäneet nuoret ovat viihtyneet leireillä niin hyvin, että haluavat jatkaa Lomakodissa käymistä avustajan roolissa. ”Kesäleireillä on ihana kesäinen tunnelma ja tämä lomakoti on ihan täydellinen paikka” kuuluu erään leiriavustajan suusta. Pelastusarmeija tekee arvokasta työtä tarjotessaan kaikille lapsille mahdollisuuden turvalliseen ja virikkeelliseen lomanviettoon, ja Suomen Terveysravinto Oy:lle on etuoikeus saada tukea Lasten lomakodin toimintaa.

tyttö-ja-kukka

www.pelastusarmeija.fi/paikkakunnat/nummela/nummelan-lasten-lomakoti