Lihavuutta kuvataan usein modernina epidemiana, mutta mitkä tekijät siihen todellisuudessa vaikuttavat? Jos katsotaan vain muutaman vuosikymmenen taaksepäin, maailma oli hyvin erilainen ruoan, ruokailutottumusten ja itsehillinnän osalta. Nykyään ylipainoa ja lihavuutta esiintyy lähes kaikkialla. Miksi näin on, ja mitkä ovat niiden todelliset taustasyyt?
On houkuttelevaa syyttää vain yhtä ainoaa tekijää – esimerkiksi roskaruokaa tai liikunnan puutetta – mutta todellisuus on paljon monimutkaisempi. Tutkijat ovat nykyisin yksimielisiä siitä, että lihavuus on seurausta rinnakkaisista tekijöistä, joista jokainen vaikuttaa omalta osaltaan. Seuraavassa kerron, mitkä ovat keskeisimmät vaikuttavat syyt tutkimustiedon mukaan.
Ultraprosessoitu ruoka tärkeä syy
Viime vuosien tutkimuksissa on noussut yhä selvemmin esiin, että suurin lihavuutta aiheuttava ruokavalion muutos ei ole ollut rasvan, hiilihydraattien tai sokerin määrän lisääntyminen, vaan ultraprosessoitujen elintarvikkeiden osuuden tasainen ja vääjäämätön kasvu. Tätä muutosta ei ole ollut helppo havaita, koska se on ollut niin vähittäistä – se on edennyt noin yhden prosenttiyksikön vuosivauhtia.
Esimerkiksi vuonna 2023 julkaistussa systemaattisessa katsauksessa ja meta-analyysissä havaittiin selkeä yhteys ultraprosessoidun ruoan määrän ja ylipainon riskin välillä (Mambrini 2023).
Kyse ei ole pelkästään tilastollisesta yhteydestä, sillä tutkimukset osoittavat, että ultraprosessoitu ruoka aiheuttaa lihomista myös kausaalisesti.
Vuonna 2019 julkaistussa satunnaistetussa, kontrolloidussa tutkimuksessa koehenkilöitä pyydettiin syömään kahden viikon ajan joko ultraprosessoitua tai prosessoimatonta ruokaa niin paljon kuin halusivat. Tuloksena havaittiin, että ultraprosessoitua ruokaa saaneet söivät keskimäärin 508 kilokaloria päivässä enemmän kuin prosessoimatonta ruokaa syönyt ryhmä, ja he lihoivat kyseisen kahden viikon aikana keskimäärin kilon. Prosessoimatonta ruokaa syöneet eivät rajoittaneet syömistään, mutta heidän painonsa laski hieman. Tutkimus tukee vahvasti käsitystä, että ultraprosessoitu ruoka saa vaivihkaa ihmiset syömään enemmän, vaikkei heillä olisi erityistä halua siihen (Hall 2019).
Miksi näin tapahtuu? Yksi keskeinen syy on se, että ultraprosessoidut ruoat on suunniteltu maksimoimaan houkuttelevuus ja syötävyys. Niissä yhdistellään rasvaa, sokeria ja suolaa tavoilla, jotka stimuloivat voimakkaasti aivojen palkitsemisjärjestelmää ja ruokahalua. Ne on suunniteltu koostumukseltaan sellaisiksi, että ne voidaan syödä nopeasti ja lähes huomaamatta – joko siksi, että ne ovat mössömäisiä ja helposti nieltäviä tai koska ne murenevat suussa nopeasti ja ovat energiatiheitä. Tällöin suun ja ruoansulatuskanavan kylläisyyssignaalit eivät ehdi aktivoitua samalla tavoin kuin pureskelua vaativan, hitaammin syötävän ruoan kohdalla.
Lisäksi nämä ruoat häiritsevät kehon sisäistä säätelyjärjestelmää. Ne vaikuttavat aivojen dopamiinijärjestelmään, joka säätelee mielihyvää ja palkitsemista, sekä heikentävät hormonien – kuten leptiinin ja greliinin – kykyä viestiä kylläisyydestä ja nälästä. Ne heikentävät myös suoliston mikrobiotaa, lisäävät matala-asteista tulehdusta ja voivat aiheuttaa rakenteellisia muutoksia aivojen ruokahalua säätelevillä alueilla.
Näissä tuotteissa ei ole kyse vain ravintoainepitoisuudesta – vaikka sekin on usein ultraprosessoidussa ruoassa heikompi – vaan myös rakenteesta, syömisnopeudesta ja syömiskokemuksen laadusta. Monet ultraprosessoidut tuotteet – kuten sipsit, makeiset, virvoitusjuomat, jäätelöt, leivonnaiset ja valmisruoat – syödään nopeasti, usein ennen kuin ehdimme tulla tietoisiksi kylläisyyden signaaleista. Samalla ruokailun rytmisyys ja aistillinen kokemus, jotka normaalisti auttavat tunnistamaan kylläisyyden, häviävät. Tällainen ruoka voi myös ohjata ruokavaliotottumuksia pysyvästi: lapsuudessa ja nuoruudessa opitut ruokailumallit säilyvät usein aikuisuuteen, ja ultraprosessoitujen tuotteiden varhainen käyttö voi heikentää kykyä säädellä syömistä myöhemmin elämässä.
Painonnousu ei siis johdu vain yksilön valinnoista, vaan siitä, että keho ja mieli altistuvat ruoalle, joka on suunniteltu kiertämään luonnolliset säätelymekanismimme. Lihavuuden ehkäisyssä ei siksi riitä pelkkä kalorilaskenta – on myös ymmärrettävä, millaisia viestejä ravinto kehollemme lähettää.
Rytmin katoaminen ja ruokailutottumusten muutos
Mutta lihavuuden syyt eivät lopu siihen. Taloudelliset tekijät, kuten köyhyys ja ruokaturvattomuus, selittävät yllättävän suuren osan ongelmasta. Ruokaturvattomuudella tarkoitetaan tilannetta, jossa ihmisellä ei ole jatkuvasti saatavilla riittävästi ravitsevaa ja terveellistä ruokaa kohtuullisin ponnistuksin. Monille ihmisille terveellinen ruoka on yksinkertaisesti heidän ulottumattomissa – se on joko liian kallista tai sitä on vaikea löytää.
Tutkimuksissa on havaittu, että asuinalueilla, joilla tuoreita kasviksia on tarjolla niukasti mutta runsasenergistä ruokaa on saatavilla helposti, lihavuutta esiintyy huomattavasti enemmän kuin muualla. Näin voi Suomessa olla varsinkin syrjäseutujen pienillä paikkakunnilla ja eräissä kaupunkien lähiöissä. Tällainen heikko tarjonta muokkaa paitsi sitä, mitä on saatavilla, myös sitä, miten ja milloin syömme.
Myös ruokailutottumuksemme ovat muuttuneet dramaattisesti muutaman vuosikymmenen kuluessa. Kolmen säännöllisen aterian sijaan monet syövät ja napostelevat pitkin päivää, usein vielä myöhään illalla. Jatkuva napostelu ja epäsäännölliset ruokailuajat häiritsevät kehon luonnollista rytmiä ja altistavat painonnousulle. Nämä tavat eivät vaikuta toisistaan erillään – esimerkiksi taloudellinen ahdinko voi vaikeuttaa säännöllistä syömistä ja terveellisten valintojen tekemistä (Abo Hamza 2024).
Hedonismi, makuaisti ja ruoanlaittotaito
Yksi usein sivuutettu tekijä on hedonismin eli mielihalujen seuraamisen yleistyminen ruokakulttuurissamme. Aiemmin itsehillintää pidettiin hyveenä, ja herkuttelu oli hyvin säänneltyä. Nykyään vallalla oleva viesti on usein ”Nauti – olet sen ansainnut.” Maku ja välitön mielihyvä asetetaan usein terveyden edelle. Jos annamme aistiemme päättää kaikesta, päädymme todennäköisesti valitsemaan ruokia, jotka ovat herkullisia mutta epäterveellisiä ja johtavat painonnousuun ja muihin terveysongelmiin (Sener 2023).
Hyvä uutinen on, että makuaistiamme voi opettaa pitämään terveellisistä ruoista, mutta se vaatii hieman tietoista vaivannäköä ja totuttelua. Aluksi kasvikset tai makeuttamattomat ruoat saattavat maistua valjuilta, mutta jos niitä syödään säännöllisesti ja vähennetään samalla makeiden herkkujen ja esimerkiksi paistetun ruoan määrää, makuaisti alkaa vähitellen herkistyä luonnollisille mauille. Kyse on myös ruoanlaittotaidoista. Välimeren ruokavaliota pidetään yleisesti herkullisena, vaikka siinä syödään runsaasti vihanneksia. Sen herkullisuuden salaisuus piilee paitsi tuoreissa raaka-aineissa, myös ruoanlaittotaidoissa, kuten yrttien, sitruunan, valkosipulin ja muiden mausteiden oikeassa käytössä. Niiden ansiosta yksinkertaisetkin ainekset voivat maistua herkullisilta.
Itsehillinnän puutteet eivät aina kerro pelkästään yksilön epäonnistumisesta, vaan myös ulkoisilla olosuhteilla on vaikutuksensa. Altistumme jatkuvasti houkutuksille, ja stressi, väsymys ja itsesäätelyä haastava ympäristö heikentävät kaikki kykyämme tehdä pitkän aikavälin kannalta järkeviä valintoja. Nämä vaikutukset usein vahvistavat ja kietoutuvat toisiinsa.
Kulttuurin muutos taustalla
Taustaksi on kiinnostavaa tarkastella kulttuurista muutosta, joka on tapahtunut viime vuosikymmeninä. Vielä 1960- ja 70-luvuilla itsehillintä ja kohtuullisuus nähtiin itsestään selvinä hyveinä. Ruoka-ajat olivat kunniassa, herkkuja syötiin harkiten ja syömistä oli jäsennelty sekä kodin sääntöjen että yhteiskunnallisten odotusten mukaisesti – oli esimerkiksi tavallista syödä päivällinen tasan kello viideltä. Siihen aikaan oli myös täysin normaalia puhua itsekurista julkisesti – se liittyi senaikaiseen kasvatukseen, ruokakulttuuriin ja itsetuntemukseen.
Nykyään asiat ovat toisin. Viesti kuuluu usein: syö mitä haluat, milloin haluat. Nautinto on niin normaalia, että itsehillinnästä puhuminen voi vaikuttaa vanhanaikaiselta tai jopa kielteiseltä. Tällainen kulttuurinen muutos on tapahtunut melko nopeasti, muutamissa vuosikymmenissä. Vaikka siitä on keskusteltu usein elämäntyylin ja kulutuskulttuurin yhteydessä, ruokailuun liittyvän asenneilmaston muutoksesta puhutaan vain harvoin.
Sanat itsehillintä ja itsekuri saattavat joidenkin korvissa kuulostaa vanhanaikaisilta tai moralistisilta, mutta niiden taustalla oleva ilmiö on edelleen hyvin ajankohtainen. Modernissa psykologiassa käytetään eri termejä, mutta tarkoitetaan pitkälti samaa, kun siinä puhutaan toiminnanohjauksesta, huomionhallinnasta, impulssikontrollista ja kyvystä siirtää välitöntä palkintoa pitkän aikavälin tavoitteen hyväksi (Mann 2025).
Nämä taidot ovat olennaisia paitsi terveyden, myös oppimisen, tunne-elämän ja ihmissuhteiden kannalta. Viime kädessä itsehillintä ei ole rajoittamista vaan vapautta – se mahdollistaa toimimisen omien arvojen mukaisesti, silloinkin kun ympäristö houkuttelee päinvastaiseen.
Huomionhallinta ja impulssien hallinta ovat harjoitettavissa olevia taitoja. Niitä ei opita heti, mutta vähittäisellä lempeällä harjoituksella niissä voi edistyä. Pienet, toistetut valinnat, kuten ruokailun rytmittäminen, houkutusten rajaaminen ja tietoinen viivyttäminen, vahvistavat näitä taitoja ajan myötä. Itsekuri ei ole synnynnäinen ominaisuus vaan käytännöllinen taito, jota voi kehittää aivan kuten lihaksia.
Muiden ihmisten vaikutus on yllättävän suuri
Syömistämme eivät ohjaa pelkästään nälkä tai yksilölliset mieltymykset, vaan siihen vaikuttavat voimakkaasti myös muut ihmiset ympärillämme. Tutkimukset osoittavat, että lihavuus ja siihen liittyvät käyttäytymismallit, kuten ylensyönti tai vähäinen liikunta, alkavat usein kasautua sosiaalisissa verkostoissa. Kun yksi henkilö lihoo, hänen ystävänsä, sisaruksensa tai puolisonsa lihovat muita todennäköisemmin – ei vain yhteisten elämäntapojen vaan myös mallintamisen kautta. Ihmisten painonmuutokset näyttävät ”tarttuvan” verkostoissa jopa kolmen tuttavuusasteen päähän, ulottuen ystävien ystäviin.
Sosiaalisen mallintamisen vaikutus ei kuitenkaan rajoitu vain konkreettiseen matkimiseen. Kun yhä useampi tuttavapiirissä on ylipainoinen, se alkaa muuttaa käsityksiä siitä, mikä on normaalia. Terveyskäyttäytymisen rajat liukuvat huomaamatta: napostelu, pikaruoka ja passiivinen elämäntapa alkavat tuntua tavanomaisilta, jopa hyväksyttäviltä. Samalla ylipainoa aletaan pitää vähemmän ongelmallisena, mikä voi vähentää motivaatiota painonhallintaan. Monet eivät enää edes tunnista omaa ylipainoaan, koska vertailukohtana ovat muut, jotka ovat samassa tilanteessa (Shoham 2015).
Erityisen herkästi sosiaalisten mallien vaikutukselle altistuvat nuoret, joiden ruokavalintoihin, liikuntatottumuksiin ja kehonkuvaan vaikuttavat voimakkaasti ystävät. Myös sosiaalinen media vahvistaa tätä ilmiötä: näemme jatkuvasti, mitä muut syövät ja miten he liikkuvat – tai ovat liikkumatta. Mallintamisen ei tarvitse olla tietoista: riittää, että vietämme aikaa ihmisten kanssa, joiden käyttäytyminen ohjaa meitä huomaamatta samaan suuntaan. Siksi lihavuuden ehkäisy ei voi rajoittua yksilön valintoihin, vaan vaatii sosiaalisten ympäristöjen ja normien laajempaa tarkastelua.
Epigenetiikka ja liikunta
Geenit ja biologia vaikuttavat tietenkin myös asiaan. Jotkut ihmiset ovat yksinkertaisesti alttiimpia lihomaan, mutta pelkät geenit eivät selitä lihavuuden nopeaa kasvua vain muutamien vuosikymmenten aikana. Epigeneettinen ilmiö on myös tärkeä: vaikka tietyt geenit altistaisivat meidät lihavuudelle, valintamme voivat muuttaa sitä, miten nämä geenit ilmenevät. Terveellinen ruokavalio, riittävä liikunta ja tasapainoinen elämäntapa voivat vaikuttaa olennaisesti siihen, mitkä geenit aktivoituvat ja mitkä eivät. Geenien vaikutus ei siis ole kohtalonomaista, vaan paljolti muokattavissamme.
Myös liikunnan puute on osa tarinaa, vaikkakaan ehkä ei niin suuressa roolissa kuin aiemmin ajateltiin. Nykyaikainen elämä tekee istumisesta helppoa, mutta ruokavalion ja syömiskäyttäytymisen muutokset näyttävät vaikuttavan lihomiseen vielä voimakkaammin. Toisaalta liikunnalla on erityisen voimakkaita vaikutuksia painonhallintaan, aineenvaihduntaan ja stressin säätelyyn, joten sen hyötyjä ei pidä missään nimessä aliarvioida.
Muut lihavuutta lisäävät tekijät
Lisäksi monilla muillakin tekijöillä on vaikutusta lihavuuteen – kuten tietyillä lääkkeillä, kroonisella stressillä, tunnesyömisellä, huonolla unella ja jopa kaupunkisuunnittelulla – jotka kaikki vaikuttavat omalla tavallaan. Nämä tekijät eivät yksin selitä ongelmaa, mutta ne voivat lisätä alttiutta merkittävästi, erityisesti silloin kun monet tekijät kasaantuvat.
Jos arvioidaan, kuinka paljon kukin yksittäinen tekijä vaikuttaa lihavuuteen, voidaan päätyä tämänkaltaisiin prosenttiosuuksiin:
- Ruokavalion heikko laatu ja ultraprosessoidut elintarvikkeet 24 %
- Liikkumattomuus 12 %
- Taloudelliset tekijät 10 %
- Syömisrytmin häiriintyminen ja jatkuva napostelu 9 %
- Sosiaalinen mallintaminen ja normit 8 %
- Hedonismi ja aistilähtöinen ruoan valinta 7 %
- Itsekuriin perustuvan ajattelun heikkeneminen 7 %
- Geenit ja biologia 14 %
- Lääkkeet ja sairaudet 5 %
- Muut tekijät (stressi, uni jne.) 4 %
Olen teettänyt tämän laskelman Perplexity-tekoälyllä. Se on tehty tutkimuskirjallisuuden pohjalta, mutta se ei ole eksakti, vaan pikemminkin valistunut arvaus aiheesta. On huomattava, että todellisuudessa syitä ei voi erottaa tarkasti toisistaan, sillä usein niiden vaikutukset kietoutuvat yhteen.
Esitetyt prosenttiosuudet kuvaavat lihavuuden monitekijäisyyttä. Nämä eri tekijät lisäävät lihavuuden riskiä monin tavoin — ne vaikuttavat esimerkiksi ruokahalun säätelyyn, suoliston mikrobiotan koostumukseen, kylläisyyden tunteeseen ja aineenvaihdunnan säätelyyn. Usein lopputuloksena on, että energiansaanti kasvaa huomaamatta liian suureksi suhteessa kulutukseen, vaikka varsinainen syy ei olisi pelkkä tahdonvoiman puute vaan näiden mekanismien yhteisvaikutus.
Vaikka painonnousu seuraa lopulta siitä, että elimistöön kertyy enemmän energiaa sisältävää massaa kuin sitä kulutetaan, se ei yksin riitä selittämään ilmiötä. Tutkimukset osoittavat, että perinteinen “kalorit sisään, kalorit ulos” -malli ei ole täysin oikea. Se toimii edelleen karkeana nyrkkisääntönä, mutta jatkuvasti vahvistuva tutkimusnäyttö osoittaa, että aineenvaihdunta, hormonitoiminta, ruokavalion koostumus ja ateriarytmi vaikuttavat merkittävästi siihen, miten energiaa hyödynnetään ja varastoidaan.
Käytännössä painon pudottaminen edellyttää yleensä maltillista kalorivajetta, mutta yhtä tärkeää on ruokavalion terveellisyys. On tärkeää, että vähennämme ultraprosessoidun ruoan osuutta ja alamme laittaa ruokaa perusraaka-aineista ja vähemmän prosessoiduista tuotteista. Lisäksi riittävä proteiinin, kuidun ja mikroravinteiden saanti tukee elimistön toimintaa ja helpottaa kylläisyyden tunnetta.
Johtopäätökset ja ehkäisyn mahdollisuudet
Mitä tästä kaikesta seuraa? Lihavuus ei ole pelkästään henkilökohtaisen valinnan tai tahdonvoiman kysymys. Se on monimutkainen verkosto taloudellisia, kulttuurisia, biologisia ja ympäristöllisiä vaikutuksia. Jos haluamme kääntää lihavuusepidemian suunnan, tulisi puuttua useisiin tekijöihin, ei vain yhteen tai kahteen. Se merkitsee muun muassa terveellisen ruoan saatavuuden parantamista sekä sellaisten ympäristöjen luomista, jotka tukevat säännöllisiä ateriointia ja liikuntaa. Lisäksi meidän tulisi arvioida uudelleen, miten puhumme itsehillinnästä ja nautinnosta ruoan yhteydessä.
Lihavuuden ehkäisyn tulisi alkaa varhain jo siitä, että muovaamme lasten ja nuorten ruokailutottumuksia ja näytämme aikuisina hyvää esimerkkiä.
Ruokaympäristömme, kuten kaikkialla tarjolla oleva ultraprosessoitu ruoka, myötävaikuttaa lihavuuteen. Silti niiden, jotka haluavat pudottaa painoa, ei ole mielekästä jäädä odottamaan yhteiskunnan muuttumista. Yhteiskunta muuttuu hitaasti, mutta oma elämämme on omissa käsissämme – voimme tehdä paljon omilla tietoisilla valinnoillamme.
Lue myös aiempi kirjoitukseni Ultraprosessoitu ruoka on terveysriski.
Viitteet:
Abo Hamza E, Tindle R, Pawlak S, et al. The impact of poverty and socioeconomic status on brain, behaviour, and development: a unified framework. Rev Neurosci. 2024 Apr 15;35(6):597-617.
Barber TM, Kabisch S, Pfeiffer AF, et al. Dietary and Lifestyle Strategies for Obesity. Nutrients. 2024;16(16):2714.
Blüher M. Obesity: global epidemiology and pathogenesis. Nature Reviews Endocrinology. 2019;15(5):288-298.
Chaput JP, Dutil C, Featherstone R, et al. Sleep timing, sleep consistency, and health in adults: a systematic review. Applied Physiology, Nutrition, and Metabolism. 2020;45(10):S232-S247.
Drewnowski A, Darmon N. The economics of obesity: dietary energy density and energy cost. American Journal of Clinical Nutrition. 2005;82(1):265S–273S.
Frayling TM, Timpson NJ, Weedon MN, et al. A common variant in the FTO gene is associated with body mass index and predisposes to childhood and adult obesity. Science. 2007;316(5826):889-894.
Gill S, Panda S. A Smartphone App Reveals Erratic Diurnal Eating Patterns in Humans That Can Be Modulated for Health Benefits. Cell Metabolism. 2015;22(5):789-798.
Hall KD, Ayuketah A, Brychta R, et al. Ultra-Processed Diets Cause Excess Calorie Intake and Weight Gain: An Inpatient Randomized Controlled Trial of Ad Libitum Food Intake. Cell Metab. 2019 Jul 2;30(1):226.
Heindel JJ, Blumberg B. Environmental Obesogens: Mechanisms and Controversies. Annual Review of Pharmacology and Toxicology. 2019;59:89-106.
Janić M, Šabovič M, Poredoš P, et al. Obesity: Recent Advances and Future Perspectives. Frontiers in Public Health. 2025;13:1540756.
Juul F, Martinez-Steele E, Parekh N. et al. The role of ultra-processed food in obesity. Nat Rev Endocrinol. 2025, July 13.
Ludwig DS, Ebbeling CB. The Carbohydrate-Insulin Model of Obesity: Beyond ”Calories In, Calories Out”. JAMA Internal Medicine. 2018;178(8):1098-1103.
Mambrini SP, Menichetti F, Ravella S, et al. Ultra-Processed Food Consumption and Incidence of Obesity and Cardiometabolic Risk Factors in Adults: A Systematic Review of Prospective Studies. Nutrients. 2023 May 31;15(11):2583.
Mann T, War A. The Self-Control of Eating. Annual Review of Psychology. 2025; 76:87-114.
Mani A, Mullainathan S, Shafir E, Zhao J. Poverty Impedes Cognitive Function. Science. 2013;341(6149):976-980.
Masood B, Moorthy M. Causes of obesity: a review. Clinical Medicine. 2023;23(4):294-302.
McGrosky A, Luke A, Arab L, et al. Energy expenditure and obesity across the economic spectrum. Proc Natl Acad Sci U S A. 2025 Jul 22;122(29):e2420902122.
Moffitt TE, Arseneault L, Belsky D, et al. A gradient of childhood self-control predicts health, wealth, and public safety. Proceedings of the National Academy of Sciences. 2011;108(7):2693-2698.
Monteiro CA, Cannon G, Moubarac JC, et al. The UN Decade of Nutrition, the NOVA food classification and the trouble with ultra-processing. Public Health Nutrition. 2018;21(1):5-17.
Patterson RE, Sears DD. Metabolic Effects of Intermittent Fasting. Annual Review of Nutrition. 2017;37:371-393.
Robinson E, Aveyard P, Daley A, et al. Eating attentively: a systematic review and meta-analysis of the effect of food intake memory and awareness on eating. American Journal of Clinical Nutrition. 2013;97(4):728-742.
Sener ÖU. The Roles of Hedonistic Life Perception and Self-Control on Eating Behaviors and Obesity. European Journal of Nutrition & Food Safety. 2023;15(9):64-72.
Shoham DA, Hammond R, Rahmandad H, et al. Modeling social norms and social influence in obesity. Curr Epidemiol Rep. 2015 Mar 1;2(1):71-79.
St-Onge MP, Ard J, Baskin ML, et al. Meal Timing and Frequency: Implications for Cardiovascular Disease Prevention. Circulation. 2017;135(9):e96-e121.
Swinburn BA, Kraak VI, Allender S, et al. The Global Syndemic of Obesity, Undernutrition, and Climate Change. The Lancet. 2019;393(10173):791-846.
World Health Organization. Obesity and Overweight: Key Facts. 2025.
