Vuonna 1994 syntynyt keihäänheittäjä Toni Kuusela ennätti vastaamaan muutamiin kysymyksiimme. Toni edustaa yleisurheilussa Kuortaneen Kuntoa ja on harrastanut eri lajeja pienestä pitäen. Muun muassa pesäpallossa pärjännyt Kuusela kuvailee keihäänheiton viehätystä näin:
”Siinä olen oman itseni herra ja olen yksin vastuussa onnistumisista ja epäonnistumisista!”
Arvokisaputki ja taistelu arvokisamitaleista ovat urheilijan suunnitelmissa lähitulevaisuudessa. Hän onkin tottunut treenaamaan kovaa, useimmiten kaksi kertaa päivässä. Kysyimme Tonilta mitä palautuminen kovista treenimääristä vaatii?
”Treenien väliajat menee pitkälti sängyssä levätessä.”
”Oletko ruuan suhteen kurinalainen?”
”Lähinnä syön paljon ja monta kertaa päivässä. Sillä kurinalaisuudella itse menen eteenpäin.”
Kuusela kertoo tutustuneensa Suomen Terveysravintoon ja sen tuotteisiin alun perin taustatiiminsä kautta. Siitä lähtien hän on käyttänyt laajasti erilaisia vitamiineja ja ollut erittäin tyytyväinen valikoimaan. Erityisen tärkeäksi itselleen urheilija kokee miehille suunnatun, testosteroniarvoja tukevan, Fenugreek+ -valmisteen, jota hän suosittelee lämpimästi kaikille muillekin kunnostaan huolehtiville miehille!
Toisinaan urheilijatkin vaihtavat vapaalle. Silloin Toni kertoo rentoutuvansa saunan, saunajuoman ja iskelmämusiikin parissa.
Antoisia treenejä Tonille sekä tsemppiä suunnitelmiin!