Italialaisessa Moli-Sani-tutkimuksessa päätettiin selvittää, riippuvatko Välimeren ruokavalion hyödyt sydämelle sosioekonomisista tekijöistä, kuten koulutuksesta ja tulotasosta (Bonaccio 2017).

Tutkimusryhmä koostui 18 991 eteläitalialaisesta miehestä ja naisesta. Tutkittavat olivat iältään vähintään 35-vuotiaita ja heidän keski-ikänsä oli noin 54 vuotta. Heitä seurattiin keskimäärin 4,3 vuotta, jona aikana tutkittaville sattui 256 sydäntapahtumaa, kuten sydänkohtausta tai aivohalvausta.

Kaiken kaikkiaan tutkimuksessa havaittiin, että niillä tutkittavilla, jotka noudattivat uskollisimmin Välimeren ruokavaliota, oli 33 prosenttia pienempi sydäntapausten riski. Tulos oli vakioitu iän, sukupuolen, energiansaannin ja useiden muiden tekijöiden suhteen. Tämä tulos on linjassa muiden Välimeren ruokavaliota koskevien tutkimusten kanssa, sillä useissa muissakin tutkimuksissa on havaittu sen yhdistyvän pienempään sydäntapausten riskiin.

 

Tähän saakka tutkimuksen tuloksissa ei ollut mitään yllättävää. Yllätykset sen sijaan alkavat, kun tutkijat kertovat, miten koulutus- ja tulotaso vaikuttivat tuloksiin.

Tutkijat olivat jakaneet tutkittavat sekä koulutus- että tulotason mukaan kolmeen ryhmään: korkeintaan 8 vuotta koulua käyneet; yli 8 mutta korkeintaan 13 vuotta kouluja käyneet sekä yli 13 vuotta koulutusta saaneet.

Tuloluokkajako tehtiin siten, että taloudet jaettiin alle 25 000 euroa, 25 000-40 000 euroa ja yli 40 000 euroa vuodessa ansaitseviin.

Tutkimuksessa havaittiin, että Välimeren ruokavalio yhdistyi pienempään sydäntapausten riskiin vain, jos tutkittavien koulutus- tai tulotaso oli korkea. Henkilöillä, joiden tulotaso oli korkea, kahden pisteen lisäys Välimeren ruokavalion noudattamisessa oli yhteydessä 61 prosenttia pienempään sydän- ja verisuonisairauksien riskiin.

Myös runsaasti koulutusta saaneilla kahden pisteen lisäys Välimeren ruokavalion noudattamisessa oli yhteydessä 57 prosenttia pienempään sydän- ja verisuonisairauksien riskiin.

Hämmästyttävintä tuloksissa oli se, että pienituloisilla ja vähän koulutusta saaneilla Välimeren ruokavalion noudattaminen ei näyttänyt vähentävän sydänsairauksien riskiä lainkaan.

Miten tulokset ovat selitettävissä?

Tutkijat eivät jättäneet tutkimustaan puolitiehen vaan he pyrkivät löytämään selityksiä hämmästyttävälle havainnolleen.

Tutkijat havaitsivat, että korkean koulutus- ja tulotason ihmiset söivät monin tavoin laadukkaammin. Heidän ruokavalioonsa esimerkiksi sisältyi yli kaksi kertaa useammin luomuvihanneksia verrattuna matalan koulutus- tai tulotason ihmisiin.

Koulutettujen ja varakkaiden ruokavalioon sisältyi myös enemmän kalaa ja he söivät vähemmän lihaa, ja he myös söivät useammin täysjyväleipää valkoisen leivän sijaan. Lisäksi he saivat ruokavaliostaan enemmän antioksidantteja ja polyfenoleita, mikä sekin kuvaa ruokavalion laadukkuutta.

Sosioekonomiset erot näkyivät myös siten, että koulutetut ja varakkaat suosivat lempeämpiä vihannesten kypsennysmenetelmiä, mikä viittaa siihen, että eri koulutus- ja tuloluokissa ruoka myös osittain valmistetaan eri tavalla.

Mitä tuloksista pitäisi ajatella?

Tulokset osoittavat käytännössä, että ruokavalioiden kuvaamisessa käytetyt indeksit eivät tavoita terveellisen ruokavalion kaikkia olennaisia piirteitä.

Tutkimuksessa käytettiin Trichopouloun kreikkalaisesta tutkimuksesta peräisin olevaa Välimeren ruokavalion indeksiä (Trichopoulou 2003). Tämä indeksi on mielestäni aika kömpelö eikä se tavoita hyvin Välimeren ruokavalion tärkeitä ominaisuuksia. Selostan seuraavassa tätä indeksiä ja kerron sen jälkeen, miksi se on kehno.

Trichopouloun indeksissä pidetään ruokavalion terveellisinä osatekijöinä vihanneksia, palkokasveja, hedelmiä ja pähkinöitä sekä viljaa ja kalaa. Jos näiden kulutus jää henkilöllä alle keskitason, saa 0 pistettä, ja jos kulutus on yli keskitason, saa 1 pisteen. Haitallisina ruokavalion osatekijöinä pidetään lihaa, siipikarjaa ja maitotuotteita. Jos näiden kulutus jää alle keskimääräisen, saa 1 pisteen. Jos kulutus jää keskitasolle tai on yli keskitason, saa 0 pistettä.

Etanolin kulutus kuvaa alkoholinkäyttöä. Trichopouloun indeksissä yhden pisteen saavat miehet, jotka he käyttävät etanolia 10–50 grammaan päivässä ja naiset, jos he käyttävät etanolia 5-25 grammaa päivässä. Jos etanolin kulutus on vähäisempää tai runsaampaa, saa 0 pistettä.

Lopuksi Trichopouloun indeksissä arvioidaan yksittäistyydyttyneiden rasvojen suhdetta tyydyttyneisiin rasvoihin. Jos yksittäistyydyttyneitä rasvoja suhteessa tyydyttyneisiin rasvoihin saadaan keskiarvoa enemmän, siitä saa 1 pisteen. Jos yksittäistyydyttyneitä suhteessa tyydyttyneisiin saadaan keskiarvoa vähemmän, saa 0 pistettä.

Jos tutkittavat olivat mahdollisimman kaukana Välimeren ruokavaliosta, he saivat pienimmän mahdollisen pistemäärän eli 0 pistettä. Jos kaikista Trichopouloun indeksin kohdista saatiin piste, saatiin maksimimäärä pisteitä eli 9 pistettä.

Välimeren ruokavaliota ei pidä määritellä reduktionistisesti

Trichopouloun indeksin merkittävä heikkous on se, että se on luonteeltaan reduktionistinen (reduktionismi merkitsee yritystä selittää asia jollakin pienemmällä osatekijällä). Sen sijaan, että puhuttaisiin viinistä, puhutaan etanolista. Sen sijaan, että puhuttaisiin ekstraneitsytoliiviöljystä, puhutaan yksittäistyydyttymättömästä rasvasta.

Vielä Trichopouloun indeksin kehittämisen aikaan 2000-luvun alussa ravitsemustieteessä pidettiin jotenkin korrektina kuvata ruokavalioita reduktionistisesti. Niin tehtiin luultavasti siksi, että se miellettiin ”tieteellisemmäksi”.

Reduktionistisen kuvaustavan haitta on se, että se kadottaa olennaisia laatutekijöitä. Jos esimerkiksi välimerellistä rasvan käyttöä arvioidaan siten, että selvitetään yksittäistyydyttymättämättömän rasvan saantia, siihen sisältyy karkea virheellinen olettamus. Se on se, että välimeren ruokavalioon olennaisesti kuuluvan ekstraneitsytoliiviöljyn käytön terveellisyys selittyisi yksittäistyydyttymättömällä rasvalla.

 

Niin ei missään tapauksessa ole, sillä ekstraneitsytoliiviöljyssä ei ole terveydelle tärkeintä se, että se koostuu pääasiassa yksittäistyydyttymättömästä rasvasta, joka on terveydelle lähes neutraalia. Merkittävintä ja olennaisinta on se, että ekstraneitsytoliiviöljyssä on polyfenoleita, jotka vaikuttavat antioksidantteina ja vähentävät tulehdusta.

Luokittelulla on myös käytännön merkitystä, sillä yksittäistyydyttymätöntä rasvaa voidaan saada myös lähteistä, jotka eivät ole ekstraneitsytoliiviöljyä. Yksittäistyydyttymättömän rasvan muita, huonompia lähteitä ovat esimerkiksi raffinoitu oliiviöljy, sianliha ja rypsiöljy. Näillä ei ole samoja hyviä terveysvaikutuksia kuin ekstraneitsytoliiviöljyllä.

Trichopouloun Välimeren ruokavalion indeksin muita heikkouksia

Trichopouloun indeksissä on myös muita heikkouksia, jotka mahdollistavat sen, että kunkin ruoka-aineryhmän sisällä voidaan tehdä epäterveellisiä ja terveellisiä ruoka-ainevalintoja.

Tästä voi ottaa esimerkiksi viljan. Trichopouloun indeksissähän saadaan 1 piste siitä, jos ruokavalioon kuuluu keskimääräistä enemmän viljaa.

Tällaiselle pisteenannolle ei ole mitään ravitsemustieteellistä perustetta, koska viljoilla on päinvastaisia terveysvaikutuksia siitä riippuen, syödäänkö raffinoituja viljoja vai täysjyväviljaa. Raffinoidut viljat on liitetty terveyshaittoihin, kun taas täysjyväviljojen syöminen on tutkimuksissa osoittautunut terveelliseksi (Aune 2016).

Moni saattaa tässä kohtaa ajatella, että eihän Välimeren maissa syödä juurikaan täysjyväviljaa. Nykyisin näin onkin, mutta historiallisesti leipää syötiin myös Välimeren alueella pääasiassa täysjyväviljana. Puhdistetun viljan käyttö yleistyi alueella vasta sähkömyllyjen käytön yleistyttyä.

Suosittuja täysjyväviljoja ovat Välimeren alueella olleet varsinkin ohra ja vehnä. Täysjyväohrasta on tehty leipää, ja täysjyvävehnästä on rouhittu bulguria, jota on syöty lisukkeena riisin tapaan. Täysjyvävilja siis kuuluu perinteiseen Välimeren ruokavalioon.

Hyvinkin määriteltyyn ruokavalioindeksiin jää ”klappia”

Olen edellä moittinut Trichopouloun ruokavalioindeksiä mutta tosiasia on, että hyväänkin ruokavalion määritelmään jää ”klappia”. Tällä tarkoitan sitä, että vaikka ruokavaliomalli olisi määritelty taitavasti, kunkin ruoka-aineryhmän sisällä hyvätuloiset pystyvät panostamaan laatuun ja tekemään terveellisempiä valintoja.

Kerroin jo aiemmin, että Moli-Sani-tutkimuksessa havaittiin, että hyvätuloiset söivät pienituloisia yli kaksi kertaa useammin luomua. Tulos todennäköisesti selittyy luomun korkeammalla hinnalla – vain hyvätuloisilla on varaa ostaa luomua usein. Kun rikkaat syövät luomua usein, heidän torjunta-aineiden ja kadmiumin saantinsa jää vähäiseksi. Vuosien saatossa se näkyy todennäköisesti parempana terveytenä.

Hyvätuloisilla on myös varaa terveelliseen ylellisyyteen, kuten vaikkapa pastöroimattomien alppijuustojen ja tuoreiden ruukkuyrttien ostamiseen. Pienituloisilta alppijuustot jäävät syömättä, ja he voivat syödä tuoreita yrttejä usein vain, jos he viljelevät yrttinsä itse, ja silloinkin he saavat tuoreita yrttejä vain osan aikaa vuodesta.

Hyvätuloinen voi noudattaa myös Pohjoismaista ruokavaliota terveellisemmin

Edellä esitetty pätee myös Pohjoismaiseen ruokavalioon. Hyvätuloinen voi esimerkiksi tehdä pienituloisia parempia valintoja, kun on kyse kalan ja marjojen syömisestä. Nämähän ovat ruokia, jotka molemmat kuuluvat terveelliseen Pohjoismaiseen ruokavalioon.

Köyhä voi joutua ostamaan kustannussyistä halvempaa kalaa, kuten vaikkapa kalapuikkoja tai tonnikalaa säilykkeenä. Ravitsemuksellisesti näissä on heikkoa se, että molemmissa on hyvin niukasti kalan terveellisiä pitkäketjuisia omega-3-rasvahappoja, ja lisäksi tonnikalassa on kohtalaisesti elohopeaa. Samassa tilanteessa hyvätuloinen voi ostaa kalliimpaa kalaa, kuten tuoretta lohi- tai siikafileetä. Näissä terveellisiä omega-3-rasvahappoja on enemmän ja elohopeaa vain hyvin vähän.

Jos köyhällä ei ole ollut kesällä tilaisuutta poimia marjoja, hänellä ei ole varaa ostaa niitä useinkaan, koska ne ovat kilohinnaltaan kalliita. Marjojen sijaan köyhä joutuu yleensä ostamaan marketin halvimpia hedelmiä. Nekään eivät ole huono valinta, mutta ne jäävät terveellisyydessä usein jälkeen marjoista. Hyvätuloinen voi sen sijaan ostaa marjoja laatikoittain vaikka luomulaatuisina ja syödä niitä runsaasti joka päivä, jos hän niin haluaa.

Rasvoja ostaessaan pienituloinen voi ostaa esimerkiksi halpaa raffinoitua rypsiöljyä ja tarjousmargariinia. Hyvätuloinen pystyy panostamaan rasvojen laatuun. Hän ostaa – olettaen, että puhumme edelleen pohjoismaisesta ruokavaliosta – kylmäpuristettua luomurypsiöljyä sekä hyvälaatuista margariinia. Näissäkin hyvätuloisen valinnat ovat terveellisempiä.

Hyvätuloinen voi ostaa ravintoainetiheämpää ruokaa

Riippumatta ruokavaliomallista hyvätuloinen voi ostaa terveellisempää ruokaa. Pienituloiset joutuvat tekemään usein pakosta valinnan ostaa halvimpia ruokia kunkin ruoka-aineryhmän sisällä. Nämä halvimmat ruuat ovat ravitsemukselliselta laadultaan usein heikompia kuin ruoka-aineryhmän kalliimmat ruuat.

 

Tämä ei ole ainoastaan subjektiivinen mielipiteeni, vaan tieteellisen katsausartikkelinkin mukaan sellaiset ruuat ja ruokavaliot, joiden ravitsemuksellinen laatu on heikohko, maksavat yleensä kaloria kohti vähemmän. Köyhät perheet myös ovat taipuvaisia ostamaan tällaisia ravitsemuksellisesti huonompilaatuisia ruokia (Darmon 2015).

Samassa katsauksessa kuitenkin todettiin poikkeuksena edellisestä, että on olemassa monia ravintoainetiheydeltään hyviä ruokia, mutta ne eivät useinkaan olleet maistuvia tai pienituloisten kuluttajan hyväksymiä.

Hyväksyttävissä olevat terveelliset ruuat ovat johdonmukaisesti kalliimpia eivätkä köyhien ruokaan käytettävissä olevat rahat riitä turvaamaan optimaalista ravitsemusta.

Ruokamainonta vaikuttaa haitallisemmin pienituloisiin

Pienituloiset ovat kenties myös alttiimpia sille, että ruokatarjousmainonta vaikuttaa heihin huonosti. Tutkimuksissa on havaittu, että ruokatarjouksissa on useammin prosessoitua epäterveellistä ruokaa kuin terveellisiä peruselintarvikkeita. Kun pienituloiset seuraavat enemmän ruokatarjouksia, he ovat hyvätuloisia alttiimpia tämän mainonnan korruptoivalle vaikutukselle.

Koulutetut usein kykenevämpiä tekemään järkevämpiä valintoja

Moli-Sani-tutkimuksessa havaittiin lisäksi, että Välimeren ruokavalio yhdistyi pienempään sydäntapausten riskiin myös enemmän koulutusta saaneilla.

Tulkitsen sen johtuvan siitä, että enemmän koulutusta saaneet ovat keskimäärin kiinnostuneempia terveydestä ja terveellisestä ruuasta. He myös kykenevät arvioimaan lehtien ja sosiaalisen median terveysuutisia kriittisesti ja he pystyvät ohjaamaan omaa käytöstään paremmin kuin vähän koulutusta saaneet.

Vähän koulutusta saaneet ovat luultavasti taipuvaisempia seuraamaan anekdotaalisia tarinoita – esimerkiksi iltapäivälehtien ja sosiaalisen median kertomuksia siitä, millaisia ruokavalintoja yksittäiset ihmiset ovat tehneet. Paljon koulutusta saaneet ihmiset osaavat sen sijaan arvostaa enemmän tutkimusnäyttöä.

Käytännön neuvoja pienituloisille

Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, että köyhyys rajoittaa terveellistä syömistä. Kirjoituksessani Terveellistä ruokaa edullisesti kerron, miten pienituloinen voi kuitenkin syödä melko terveellisesti tulojen asettamista rajoituksista huolimatta. Kirjoituksessa on monia käytännön vinkkejä.

Yhteenveto

Ei ole perusteltua olettaa, että havainnot sosioekonomisten tekijöiden yhteydestä terveelliseen ruokavalioon rajoittuisivat vain Välimeren ruokavalioon. On niin, että ruokavaliosta riippumatta varakkaat ja koulutetut kykenevät tekemään terveellisempiä ruoka-ainevalintoja.

Lähteet:

Aune D, et al. Whole grain consumption and risk of cardiovascular disease, cancer, and all cause and cause specific mortality: systematic review and dose-response meta-analysis of prospective studies. BMJ. 2016 Jun 14;353:i2716.

Bonaccio M, et al. High adherence to the Mediterranean diet is associated with cardiovascular protection in higher but not in lower socioeconomic groups: prospective findings from the Moli-sani study. International Journal of Epidemiology, 2017, 1–10.

Darmon N, et al. Contribution of food prices and diet cost to socioeconomic disparities in diet quality and health: a systematic review and analysis. Nutr Rev. 2015 Oct;73(10):643-60.

Trichopoulou A, et al. Adherence to a Mediterranean diet and survival in a Greek population. N Engl J Med. 2003 Jun 26;348(26):2599-608.