Nivelreuman hoitoa tukeva ruokavalio

Nivelreuma on systeeminen autoimmuunisairaus, joka aiheuttaa tulehdusta nivelissä.

Nivelreumaan sairastumiseen vaikuttaa perinnöllinen riski, mutta myös muilla tekijöillä on paljon merkitystä. Esimerkiksi infektiot, tupakointi ja epäterveellinen ruokavalio kohottavat sairastumisriskiä huomattavasti.

Kypsennettyjen vihannesten ja oliiviöljyn syöminen on yhdistetty pienempäån nivelreuman riskiin.

 

Toisaalta terveellinen ruokavalio vähentää nivelreumaan sairastumisen riskiä ja lievittää myös oireita jo sairastuneilla. Näin ollen ruokavalion parantamiseen kannattaa panostaa.

Vaikkakin ruokavaliolla on paljon vaikutusta sairauteen, tieteellisissä katsausartikkeleissa on ihmetelty sitä, että vain harvojen nivelreumaa sairastavien potilaiden ruokavalio on terveellinen (Rondanelli 2020).

Nivelreuman hoidossa pidetään parhaana kokonaisvaltaista mallia, jossa lääkehoito yhdistetään elämäntapahoitoihin, kuten ruokavalioon, painonhallintaan ja liikuntaan.

Runsaasti vihanneksia ja oliiviöljyä

Laajassa yhdysvaltalaisessa seurantatutkimuksessa selvitettiin terveellisen ruokavalion yhteyttä nivelreumariskiin. Tuloksena havaittiin, että alle 55-vuotiailla naisilla oli 33 prosenttia pienempi nivelreumaan sairastumisen riski, jos heidän ruokavalionsa oli terveellinen (Hu 2017).

Samassa tutkimuksessa yksittäisistä ruokavalion tekijöistä vahvimmin suojaavia olivat kohtuullinen alkoholin käyttö sekä vähäinen punaisen lihan syöminen. Kohtuulliseksi alkoholinkäytöksi katsottiin noin 1 annos alkoholia päivässä. Myös monissa muissa tutkimuksissa on havaittu, että alkoholin kohtuullinen käyttö on yhteydessä pienempään nivelreumaan riskiin.

Voisi luulla, että raa’at vihannekset torjuvat parhaiten nivelreumaa, mutta kreikkalaisessa tapaus-kontrollitutkimuksessa havaittiin, että kypsennettyjä vihanneksia ja oliiviöljyä käyttäneillä oli huomattavasti pienempi nivelreumaan sairastumisen riski. Noin 3 annosta kypsennettyjä vihanneksia päivässä syöneillä oli 75 prosenttia pienempi nivelreumaan sairastumisen riski verrattuna niitä vain vähän syöneisiin. Kypsennetyt vihannekset ja oliiviöljy olivat toisistaan riippumatta yhteydessä pienempään riskiin, joten molemmista oli hyötyä.

Muissa tutkimuksissa on havaittu, että runsas rasvaisen kalan, oliiviöljyn ja kypsennettyjen vihannesten nauttiminen suojaa nivelreuman kehitykseltä, kun taas punaisen lihan ja sokerilla makeutettujen virvoitusjuomien nauttiminen voivat lisätä sen riskiä.

Sienten syöminen saattaa vähentää nivelreumariskiä, sillä kiinalaisessa tutkimuksessa havaittiin, että sieniä syöneillä oli 33 prosenttia pienempi riski sairastua nivelreumaan. Kun kiinalaisessa väestössä yleisimmin syödään herkkusieniä ja siitakesieniä, tutkimus käytännössä puoltaa näiden syömistä – joskin muistakin sienistä voi olla hyötyä.

Tutkijat arvelevat sienten hyödyn selittyvän sillä, että niiden syömisellä on immuniteettia moduloivaa vaikutusta. Sienten syöminen on todennäköisesti hyödyllistä myös nivelreumaa sairastaville, vaikkakaan asiaa ei ole vielä tutkittu (He 2016).

Yhdysvaltalaisessa seurantatutkimuksessa puolestaan havaittiin muun ohella, että ristikukkaisia kasveja, kuten parsakaalia, kuukausittain vähintään 3 kertaa syöneillä oli 35 prosenttia pienempi nivelreumaan sairastumisen riski (Cerhan 2003).

Samassa yhdysvaltalaistutkimuksessa havaittiin, että beetakryptoksantiinia runsaasti saaneilla oli 41 prosenttia pienempi nivelreumaan sairastumisen riski. Beetakryptoksantiini on karotenoidi, joka vaikuttaa elimistössämme antioksidanttina. Sitä on monissa väriltään oransseissa kasviksissa ja hedelmissä.

Beetakryptoksantiinin erinomaisia lähteitä ovat myskikurpitsa sekä oranssi ja punainen paprika, mutta sitä on kohtalaisen paljon myös mandariineissa ja appelsiineissa.

Nivelreumassa hyödyllisiä ruokavaliomalleja

Kasvisruokavaliot auttavat

On jo toista tusinaa kontrolloituja tutkimuksia, joissa on selvitetty kasvis- tai vegaaniruokavalion vaikutusta nivelreumaan. Monissa näistä vegaaninen ruokavalio on ollut lisäksi gluteeniton.

Pitkäkestoisin kasvisruokavalioita koskevista tutkimuksista on norjalaisen lääkärin Jens Kjeldsen-Kraghin johtama tutkimus, jossa selvitettiin paaston ja vuoden ajan noudatetun kasvisruokavalion vaikutusta. Tutkimuksessa 27 nivelreumaa sairastavaa potilasta satunnaistettiin hoitoryhmään, samalla kun 26 potilasta jatkoi tavanomaisen ruokavalionsa noudattamista koko tutkimuksen ajan.

Tutkimus alkoi 7–10 päivää kestäneellä paastolla, jonka jälkeen tutkittavat ohjattiin noudattamaan gluteenitonta vegaaniruokavaliota 3,5 kuukauden ajaksi. Sen jälkeen koehenkilöt siirtyivät vähitellen noudattamaan laktovegetaarista ruokavaliota.

Punaisessa paprikassa on beetakryptoksantiinia,, jota runsaasti saaneilla on ollut pienempi riski sairastua nivelreumaan.

 

Neljän viikon jälkeen hoitoruokavaliota noudattaneilla havaittiin merkittävää parannusta muun muassa arkojen nivelten määrässä, turvonneiden nivelten lukumäärässä, kipupisteissä, aamujäykkyyden kestossa, C-reaktiivisessa proteiinissa sekä terveyskyselyn tuloksissa (Kjeldsen-Kragh 1991).

Merkille pantavaa on, että siirtyminen myöhemmin laktovegetaariselle ruokavaliolle ei pahentanut tutkimuksessa nivelreuman oireita. Se viittaa siihen, että maitotuotteet eivät ole kohtuullisesti syötyinä haitallisia nivelreumassa.

Elävä ravinto lievittää kipua

Elävä ravinto on vegaanisen raakaravinnon suuntaus, joka sisältää myös jonkin verran hapatettuja ruokia sekä ituja ja vehnänoraasta tuoreeltaan puristettua mehua.

Huomionarvoista on, että elävän ravinnon vaikutusta reumaan on tutkittu juuri Suomessa. Ensimmäinen tutkimuksista oli vuonna 1995 julkaistu lääkäri Mikko Nenosen väitöskirjatutkimus. Kontrolloidussa, kahdesta kolmeen kuukautta kestäneessä tutkimuksessa havaittiin, että 70 prosenttia koehenkilöistä koki elävän ravinnon helpottaneen heidän oireitaan (Nenonen 1998).

Toisessa kontrolloiduissa tutkimuksissa selvitettiin elävän ravinnon vaikutusta kipuun fibromyalgiasta ja nivelreumasta kärsivillä potilailla. Tuloksena havaittiin, että useimmilla elävä ravinto lievitti kipua (Hänninen 2000).

Nenosen tutkimuksessa elävän ravinnon hyödylliset vaikutukset säilyivät vain niin pitkään kuin sitä noudatettiin. Kun elävällä ravinnolla olleet palasivat takaisin tavalliseen sekaruokavalioon, myös oireet palasivat.

Oma näkemykseni on, että jos elävää ravintoa halutaan noudattaa nivelreuman hoitona, ruokavaliota kannattaa täydentää rasvaisella kalalla, vaikka muuten noudatettaisiinkin puhtaasti elävää ravintoa. Myös anekdotaalinen tieto tukee tätä kantaani: Tapasin kerran elävän ravinnon kouluttajan, joka oli reumaatikko, ja hänen sairautensa tuntui olevan hyvin hallinnassa. Hän kertoi minulle noudattavansa muuten elävää ravintoa mutta sanoi syövänsä lohta sen lisäksi, ja hän piti tätä hyvänä ratkaisuna.

Välimeren ruokavaliota suositellaan

Siitä huolimatta, että tutkimuksia kasvisruokavalioiden vaikutuksesta nivelreumaan on määrällisesti enemmän, tutkijat suosittelevat nivelreumaan yleisimmin Välimeren ruokavaliota.

Välimeren ruokavalion tehoa nivelreuman oireiden lievittämisessä arvioitiin muutaman vuoden takaisessa systemaattisessa katsauksessa. Sen mukaan Välimeren ruokavalio on lievittänyt nivelreumaa sairastavien kipua VAS-asteikolla arvioituna, ja lisäksi se on parantanut toimintakykyä (Forsyth 2018).

Uudemmassa koostetutkimuksessa on lisäksi havaittu, että Välimeren ruokavalio on lievittänyt nivelreumapotilaiden kipua enemmän kuin vegaaniruokavalio tai kasvisruokavalio (Schönenberger 2021).

Aivan tuore kontrolloitu tutkimus vahvistaa näyttöä, että Välimeren ruokavalio auttaa nivelreumassa. Pääasiassa keski-ikäisistä naisista koostuneessa tutkimuksessa havaittiin, että 12 viikon tutkimusjakson loputtua Välimeren ruokavaliota noudattaneiden fyysinen toimintakyky ja elämänlaatu olivat parantuneet vertailuruokavaliota noudattaneita enemmän sekä myös alkutilanteeseen verrattuna. Tutkimusta ei ole vielä ehditty vertaisarvioida (Raad 2023).

Välimeren ruokavalion hyötyjen ajatellaan olevan pitkälti sen ansiota, että sen mukaisesti syömällä saadaan runsaasti polyfenoleita, jotka vaikuttavat elimistössämme antioksidantteina ja tulehdusta vähentäen. Siitä saadaan lisäksi runsaasti prebiootteja, jotka ruokkivat suolistossamme suotuisia bakteereja. Lisäksi Välimeren ruokavalio sisältää kalaa, jonka rasvoilla on tulehdusta lievittävää vaikutusta.

Ranskalainen asiantuntijaryhmä julkaisi noin vuosi sitten maailman ensimmäisen virallisen ravitsemussuosituksen tulehduksellisiin reumasairauksiin, erityisesti nivelreumaan. Suosituksessa päädytään suosittelemaan reumaatikoille Välimeren ruokavaliota. Huomionarvoista on lisäksi nimenomainen toteamus, että he eivät suosittele vegaaniruokavaliota tai kasvisruokavaliota (Daien 2022).

Italialaistutkijoiden suositusruokavalio nivelreumaan

Italialaistutkijat ovat kehittäneet tutkimusnäytön pohjalta nivelreumapotilaille suositusruokavalion, joka muistuttaa hyvin paljon Välimeren ruokavaliota. Heidän suosituksensa perustuu erittäin laajan tutkimusnäytön läpikäyntiin, joten heidän ehdotukseensa kannattaa paneutua (Rondanelli 2021).

Rasvaisen kalan syöminen usein lievittää nivelreuman oireita.

 

ITALIALAISTUTKIJOIDEN SUOSITUS RUOKAVALIOKSI REUMAATIKOILLE:

  • 5 annosta hedelmiä ja vihanneksia päivässä. Niistä 3 annosta hedelmiä ja 2 annosta vihanneksia. Hedelmistä suositeltavimpia ovat marjat ja sitrushedelmät, vihanneksista vihreät lehtivihannekset ja ristikukkaiset vihannekset, esimerkiksi parsakaali. Lisäksi reumaatikkojen tulisi tarkkailla, pahentavatko tomaatit heidän oireitaan, sillä sitä pidetään mahdollisena.
  • 3 annosta täysjyväviljaa päivässä. Viljan tulisi olla mieluiten gluteenitonta.
  • 2–3 annosta ekstraneitsytoliiviöljyä päivässä. Mieluiten kuumentamattomana.
  • 10 grammaa siemeniä päivittäin. Pellavansiementen tai chian siementen nauttimista suositellaan keinona saada riittävästi monityydyttymättömiä rasvahappoja.
  • 1 annos pähkinöitä päivittäin. 1 annos on 30 grammaa eli pieni kourallinen.
  • 1 annos alkoholia päivässä. Annos on esimerkiksi 12,5 cl punaviiniä. Alkoholin maltillinen käyttö alentaa tulehdusarvoja.
  • 2 annosta maitotuotteita päivässä. 1,5 dl vähärasvaista maitoa ja 1,25 dl vähärasvaista jogurttia.
  • 3 annosta kalaa viikossa. Rasvainen kala on suositeltavinta.
  • 3 annosta siipikarjan lihaa viikossa.
  • 3 annosta palkokasveja viikossa.
  • 2 kananmunaa viikossa. Kananmunat on suositeltavinta syödä pehmeiksi keitettyinä tai uunissa paistettuna omelettina.
  • 1 annos punaista lihaa viikossa.
  • Käytä mausteita päivittäin. Mausteiden käyttö lievittää oksidatiivista stressiä ja tulehdusta ja tuo helpotusta nivelreumassa.
  • Vältä sokeria ja rajoita suolan käyttöä.
Huomautuksia

Italiassa annoskoot poikkeavat kansainvälisistä. Kun italialaistutkijat suosittelevat vain 2 annosta vihanneksia, tulee ottaa huomioon, että vihannesten annoskoko on italialaisissa ravitsemussuosituksissa niinkin suuri kuin 200 grammaa ja lehtivihannesten kohdalla 80 grammaa. Kun nämä annoskoot muutetaan suomalaisiksi, päädyttäneen noin 5 annokseen vihanneksia päivässä (CREA 2018).

Päivittäin reumaatikonkin kannattaa mielestäni syödä 2–3 annosta hedelmiä, marjat mukaan lukien, sekä 5–8 annosta vihanneksia, juurekset mukaan lukien. Yksi annos hedelmiä tai vihanneksia on 75–80 grammaa. Kypsentämättömien lehtivihannesten kohdalla yksi annos on noin 2,4 dl.

Palkokasvien suositusmäärän yläraja olisi voinut olla italialaissuosituksissa korkeampi. Mikään ei estä syömästä papuja, linssejä tai tofua päivittäin. Palkokasvien syöminen on myös olennainen osa Välimeren ruokavaliota.

Lisäksi ruokavaliosuositus voisi myös sisältää kehotuksen syödä sieniä viikoittain, onhan niiden syöminen yhdistetty pienempään nivelreuman riskiin.

Paasto vauhdittaa ruokavaliomuutosta

Moniin vegaaniruokavaliota koskeviin reumatutkimuksiin oli yhdistetty 7-10 päivän mittainen mehupaasto. Yleensä näissä huomattiin, että paastoaminen lievittää nivelreuman oireita, mutta hyöty on ohimenevä.

Paasto sopii silti hyvin aloittamaan terapeuttisen ruokavaliomuutoksen siten, että paaston jälkeen jatketaan nivelreumaan hyvin sopivalla ruokavaliolla, olipa se sitten Välimeren ruokavalio tai jokin kasvisruokavalion muoto.

Nivelreumassa paastoksi sopii hyvin perinteinen mehupaasto. Jotta ensikertalaisen paasto sujuisi huolettomasti, on suositeltavaa osallistua paastokurssille tai ainakin kannattaa lukea jokin mehupaastosta kertova kirja. Esimerkiksi Marika Brunilan ’Iloa ja terveyttä paastosta’ on erinomainen, vaikka se on julkaistu jo vuosikymmeniä sitten.

Myös paastoa jäljittelevän ruokavalion hyödyistä nivelreumassa on alustavia hyviä tuloksia. Jos paastoa jäljittelevä ruokavalio kiinnostaa, olen kirjoittanut siitä laajemmin tässä kirjoituksessani.

Suolistoyhteys – tiettyjen ruokien välttäminen auttaa

Alati vahvistuva tutkimusnäyttö viittaa siihen, että suoliston terveydellä on yhteys nivelreumaan, ja nivelreuma ”voi jopa saada alkunsa suolistosta, ainakin joillakin ihmisillä” (Alwarith 2019).

Viime vuonna julkaistun tieteellisen katsausartikkelin mukaan nivelreumaan vaikuttaa suoliston bakteerikannan vinoutunut ja suppea koostumus sekä suoliston seinämän yliläpäisevyys (Wąż 2022).

Vehnän ja muiden gluteenipitoisten viljojen syöminen voi lisätä suolen yliläpäisevyyttä ja pahentaa siten oireita.

 

Suoliston huono bakteerikanta voi lisätä tulehdusta elimistössä, ja yliläpäisevä suoli voi päästää verenkiertoon ruokahiukkasia ja bakteeriperäisiä endotoksiineja. Viimemainitut ovat bakteerien ulkoseinämän sisältämiä myrkkyaineita, jotka vapautuvat bakteerin hajotessa.

Yliläpäisevää suolta aiheuttavat monet ruoan lisäaineet, esimerkiksi emulgointiaineet ja pintajännitystä vähentävät aineet, sekä alkoholi ja viljojen gluteeni (Khoshbin 2020).

Yliläpäisevä suoli ja endotoksiinit selittävät osaltaan sitä, että reumapotilaista monilla oireet pahenevat heidän syötyään tiettyjä ruokia.

Israelilaisessa tutkimuksessa selvittiin taannoin, mitkä ruoka-aineet yleisimmin johtavat nivelreuman oirekuvan pahenemiseen. Nivelreumaa sairastavat potilaat saivat tehtäväkseen tunnistaa 6 viikkoa kestävän jakson aikana, mitkä ruoka-aineet aiheuttavat oireita.

Tuloksena havaittiin, että viljat olivat erityisen ongelmallisia. Niistä maissi ja vehnä aiheuttivat oireita yli 50 prosentille tutkittavista. Seitsemästä useimmin oireita aiheuttavista neljä oli viljoja.

Tutkimuksessa yleisimmin nivelreumaoireita aiheuttavia ruoka-aineita ovat (suluissa prosenttiosuus, kuinka monelle tutkituista nämä olivat triggeriruokia eli oireita pahentavia ruokia):

Maissi 57
Vehnä 54
Pekoni ja sianliha 39
Appelsiini 39
Maito 37
Kaura 37
Ruis 34
Kananmuna 32
Naudanliha 32
Kahvi 32

Muita oireiden aiheuttajia olivat mallas, juusto, greippi, tomaatti, maapähkinä, sokeriruoko, voi, lammas, sitruuna, soija.

Näihin tuloksiin kannattaa suhtautua pienellä varauksella siksi, että tutkimushenkilöt olivat israelilaisia eli he poikkesivat perimältään tyypillisistä suomalaisista. Suomalaisessa väestössä oireita aiheuttavat ruoka-aineet saattavat olla toisenlaisia.

Triggeriruoat ovat lisäksi hyvin yksilöllisiä. Nivelreumaa sairastavan olisikin hyvä päästä perille siitä, onko olemassa joitain ruoka-aineita, jotka juuri hänellä lisäävät tulehdusta tai kipuja.

Eliminaatioruokavaliosta voi olla hyötyä

Terveellisen ruokavalion noudattamisen lisäksi tutkimuksessa on havaittu, että nivelreumassa voi olla apua eliminaatioruokavaliosta, jossa ruokavaliosta jätetään pois liha, maitotuotteet sekä gluteenia sisältävät viljat.

Tällaisen eliminaatioruokavalion vaikutusta selvitettiin kolme kuukautta kestäneessä kontrolloidussa italialaistutkimuksessa, johon osallistui 40 nivelreumasta kärsivää naista, Heillä kaikilla oli nivelreumalääkitys, jolla oli saavutettu vakaa hoitotasapaino, ja tutkittavat jatkoivat lääkityksen käyttöä myös tutkimusaikana.

Tuloksena havaittiin, että lihan, maitotuotteiden ja gluteenin välttäminen alensi tutkittavien tulehdusarvoja verrattuna vertailuruokavalioon, joka myös oli kohtalaisen terveellinen. Bonuksena havaittiin, että eliminaatioruokavalio alensi myös systolista ja diastolista verenpainetta (Guagnano 2021).

Italialaistutkimuksen menetelmällisenä heikkoutena tosin oli, että eliminaatioruokavaliota noudattaneet söivät paljon kalaa. Kun kalan tiedetään lievittävän nivelreuman oireita, ei tiedetä, oliko hoitoruokavalio parempi ruokien eliminoinnin vuoksi vai kalan ansiosta.

Suoliston mikrobiotan parantaminen auttaa

Suoliston mikrobiotalla on vaikutus niin sairastumisen riskiin kuin myös nivelreuman aktiivisuuteen. Mikrobiotan laatua parantamalla voi pienentää nivelreumaan sairastumisen riskiä.

Tuoreen tieteellisen artikkelin mukaan reumapotilaiden oireet lievenevät, kun suoliston mikrobiotaa parannetaan liukoisella kuidulla ja probiooteilla. Myös tulehdusmarkkerit alenevat suolistoflooran parantuessa (Wu 2023).

Käytännössä mikrobiotan laatua voi parantaa lisäämällä vihannesten, marjojen, papujen, pähkinöiden, ekstraneitsytoliiviöljyn ja fermentoitujen ruokien osuutta ruokavaliossa. Fermentoituja ruokia ovat esimerkiksi jogurtti, piimä, viili, tempe, natto ja hapankaali.

On myös tärkeää välttää ruokia, joilla on siihen haitallinen vaikutus mikrobiotaan. Niitä ovat esimerkiksi sokeri, höttöhiilarit, punainen liha ja makkara, keinomakeutusaineet sekä pikaruoka ja pitkälle jalostetut teolliset ruoat.

Jos suoliston mikrobiotan kohentaminen kiinnostaa, olen aiemmin kirjoittanut aiheesta tässä kirjoituksessani.

Yksittäisiä hyödyllisiä ruoka-aineita

Vihreät lehtivihannekset ja mustikat voivat olla erityisen hyödyllisiä kipupotilaille. Eräässä kyselytutkimuksessa nivelreumapotilaat kokivat pinaatin ja mustikoiden syömisestä olleen eniten hyötyä omien oireittensa lievittämisessä. Myös mansikat koettiin lähes yhtä hyviksi.

Reumaatikot ovat kokeneet, että mustikoiden ja mansikoiden syöminen lievittää oireita.

 

Samassa kyselytutkimuksessa kala mainittiin ruoka-aineena, jonka nivelreumapotilaat ovat kokeneet helpottavan omia oireitaan (Tedeschi 2017).

Runsas kahvinjuonti kasvattaa riskiä

Kahvi on yleisesti ottaen terveellinen juoma, mutta viime vuonna julkaisussa koostetutkimuksessa havaittiin, että runsas kahvin juonti näyttää lisäävän nivelreumaan sairastumisen riskiä. Yhteenvedon mukaan runsaasti kahvia juovilla on noin 30 prosenttia suurempi riski sairastua nivelreumaan verrattuna kahvia vähän juoviin (Asoudeh 2022).

Samassa koostetutkimuksessa havaittiin, että kofeiiniton kahvi yhdistyy vahvemmin suurempaan riskiin. Sitä runsaasti juovilla havaittiin olevan peräti 89 prosenttia suurempi nivelreuman riski. Kofeiinittoman kahvin haitallisuuden arvioidaan johtuvan sen valmistuksessa käytetyistä liuotinaineista.

Suomalaisessa dosentti Markku Heliövaaran johtamassa tutkimuksessa havaittiin taannoin, että kahvin kafestoli, joka on diterpeeni, kohottaa reumatekijää ja lisää siten nivelreumaan sairastumisen riskiä (Heliövaara 2000).

Kahvin kafestolin ja kahveolin vuoksi suodatinkahvia on jo pitkään pidetty sydämelle terveellisempänä kuin pannukahvia tai espressotyyppisiä kahveja, mutta sama näyttää pätevän myös nivelreumaan.

Yhteenvetona voi sanoa, että kahvia voi juoda 2–3 kupillista nivelreumankin kannalta, mutta runsaampaa juomista on hyvä rajoittaa.

Vihreä tee hyödyllistä

Aasiassa on vuosituhansien ajan juotu vihreä teetä. Se sisältää polyfenoleja, jotka vaikuttavat elimistössämme antioksidantteina ja tulehdusta vähentäen. Vihreän teen nauttiminen suojaa niveliä ja aikaansaa immuunivasteiden muutoksia, jotka lievittävät niveltulehdusta.

Eläintutkimuksessa verrattiin vihreän teen ja mustan teen vaikutuksia niveltulehdukseen ja havaittiin, että vihreän teen uutteella oli ylivoimainen tulehdusta vähentävä vaikutus (Ramadan 2017).

Vihreän teen vaikutusta selvitettiin myös kontrolloidussa tutkimuksessa, johon osallistujat olivat noin 60-vuotiaita miehiä ja naisia. Puoli vuotta kestäneessä tutkimuksessa vihreä osoittautui hyödylliseksi vähentämään nivelreuman aktiivisuutta joko yksin tai liikuntaan yhdistettynä (Alghadir 2016).

Päivittäin kannattaa nauttia vaikkapa 3 kupillista tavallista vihreää teetä tai 1 kupillinen matchaa, joka on valmistettu jauhetuista vihreän teen lehdistä.

Luonnonaineet auttavat

Monista luonnonaineista, kuten rohdoksista ja mausteista, on havaittu olevan hyötyä nivelreumassa. Myös nivelreumaan suositusruokavalion kehittäneet italialaistutkijat suosittelevat monien mausteiden käyttöä nivelreumaa sairastaville niiden tulehdusta vähentävien vaikutusten vuoksi. Erityisesti monista intialaisen keittiön mausteista voi olla hyötyä.

Valkosipuli lievittää oireita

Terveelliseen ruokavalioon kannattaa sisällyttää valkosipulia. Iranilaisessa kontrolloidussa tutkimuksessa on nimittäin havaittu, että valkosipuli auttaa nivelreumassa.

Kahdeksan viikkoa kestäneessä tutkimuksessa havaittiin, että valkosipulin käyttö annoksella 1 gramma valkosipulijauhetta päivässä alensi tulehdusarvoja ja lievitti nivelreuman oireita, kuten kivun voimakkuutta ja kipeiden nivelten määrää. Lisäksi valkosipulia käyttäneet potilaat kokivat elämänlaatunsa parantuneen ja väsymyksensä vähentyneen (Moosavian 2020).

Tutkimuksessa käytetty annos 1 gramma valkosipulijauhetta vastaa noin 2,5 grammaa tuoretta valkosipulia eli noin yhtä keskikokoista kynttä.

Ravintolisistä hyötyä

Ruusunmarjajauhe vähentää kipua

Ruusunmarjajauheen vaikutusta nivelreumaan selvitettiin lumekontrolloidussa tutkimuksessa, johon osallistui 89 nivelreumaa sairastavaa potilasta, pääasiassa naisia. Puoli vuotta kestäneessä tutkimuksessa kapseloitua ruusunmarjajauhetta käytettiin annoksella 2,5 grammaa kahdesti päivässä.

Kolmessa tutkimuksessa on havaittu, että ruusunmarjajauhe lievittää kipua nivelreumassa.

 

Tuloksena havaittiin, että ruusunmarjajauheen käyttö paransi vointia muun muassa terveyskyselyllä sekä niveltulehdusten aktiivisuuden arviointiin käytetyllä DAS-28-lomakkeella mitattuna. Tutkijat totesivat tulosten viittaavan siihen, että ruusunmarjajauheesta voi olla hyötyä käytettäessä sitä normaalin hoidon lisänä (Willich 2010).

Myös myöhemmän kolmen kontrolloidun tutkimuksen koosteen mukaan ruusunmarjasta on apua nivelreumassa. Koosteen mukaan ruusunmarjajauheen käyttö vähentää kipua ja on kaksi kertaa lumevalmisteen käyttöä tehokkaampaa. Hyötynä pidetään lisäksi sitä, että toisin kuin eräät yleiset kipulääkkeet, ruusunmarjajauhe ei aiheuta ruoansulatuskanava haavaumia eikä vaikuta veren hyytymistekijöihin (Cohen 2012).

Kversetiini lievittää jäykkyyttä ja kipua

Kversetiini on voimakas tulehdusta vähentävä flavonoidi, jota on muun muassa sipulissa, omenissa ja kapriksissa. Sitä käytetään myös ravintolisänä, ja kontrolloidussa tutkimuksessa on selvitetty sen vaikutusta nivelreumaa sairastavilla naisilla.

Tutkittavat satunnaistettiin käyttämään joko kversetiiniä annoksella 500 mg päivässä tai plasebovalmistetta. Kahdeksan viikkoa kestäneessä tutkimuksessa havaittiin, että kversetiinin käyttö lievitti nivelreuman oireita, kuten aamujäykkyyttä ja -kipua sekä liikunnan jälkeistä kipua. Myös sairauden aktiivisuuden arviointiin käytetyn DAS-28-asteikon lukemat paranivat, ja tulehdusmarkkeri hs-TNF-alfa aleni (Javadi 2017).

Kversetiinin käyttö tutkimuksessa käytetyllä annostuksella tulisi maksamaan noin 16 euroa kuukaudessa.

Resveratroli auttaa

Resveratroli on polyfenoli, joka tunnetuin siitä, että sitä on jonkin verran punaviinissä. Ravintolisänä sitä käytetään yleensä huomattavasti suurempina annoksina kuin punaviiniä juomalla voi käytännössä saada.

Kliinisessä tutkimuksessa selvitettiin resveratrolin käytön hyötyä nivelreumaa sairastavilla potilailla, naisilla ja miehillä. Resveratrolia käytettiin annoksella 1 gramma päivässä normaalin lääkehoidon lisänä 3 kuukauden ajan. Kontrolliryhmä sai vain normaalia lääkehoitoa.

Tuloksena havaittiin, että resveratrolia käyttäneen ryhmän sairauden kuva parani DAS28-asteikolla mitattuna. Lisäksi useat markkerit, esimerkiksi CRP, alenivat resveratrolia käyttäneillä potilailla (Khojah 2018).

Resveratrolin ongelmana pidän sen korkeaa hintaa. Käyttö 1 gramman päiväannoksella tulisi maksamaan lähes 100 euroa kuukaudessa.

Myös muista ravintolisistä olisi hyötyä

Myös eräiden muiden ravintolisien käyttö on kontrolloiduissa tutkimuksissa vähentänyt todella huomattavasti nivelreumaan sairastumisen riskiä, mutta kohtuuttoman tiukaksi kiristyneen terveysväitelainsäädännön viranomaisvalvonnan vuoksi en voi kertoa niistä tässä.

Tiukka terveysväitelainsäädännön tulkinta ei ole lukijoittenikaan etu – estäähän se saamasta tietoa, josta olisi hyötyä terveyden ylläpitämisessä. Kun ihmiset eivät saa parasta tietoa itsehoitoaan varten, he päätyvät käyttämään enemmän särky- ja muita lääkkeitä. Siten tiukka viranomaislinja palvelee lähinnä lääketeollisuuden etuja.

Yhteenveto

Nivelreuman sairastumiseen riskiin vaikuttaa perinnöllinen alttius, mutta riskiä voi silti pienentää terveellisillä elintavoilla, kuten tupakoimattomuudella ja kasvisvoittoisella ruokavaliolla.

Välimeren ruokavalio nivelreumassa yleisimmin suositeltu ruokavalio. Jos sitä noudatetaan, ruokavaliossa kannattaa painottaa kasviksia ja rasvaista kalaa. Ruokavaliota kannattaa myös täydentää tofulla, marjoilla ja vihreällä teellä.

Elävä ravinto on vegaaniruokavalion suuntaus, jossa ruokaa ei kuumenneta. Myös se on vaihtoehto nivelreumaa sairastaville. Elävän ravinnon haasteena on, että sitä on puhtaassa muodossaan vaikea noudattaa, ja lisäksi ravintoaineiden puutokset ovat sitä noudattavilla yleisiä.

On tavallista, että nivelreumaa sairastavat voivat tunnistaa itselleen oireita aiheuttavia ruokia. Niitä kannattaa luonnollisesti välttää. Samalla on hyvä huolehtia siitä, että ruoka-aineiden eliminointi ei johda ravintoaineiden puutoksiin.

Ruokavaliosta voi olla huomattavaa hyötyä nivelreumassa. Osaltaan hyödyt välittyvät siten, että suoliston mikrobiota paranee ja tulehdus alenee. Näiden parantuessa taudin aktiivisuus voi vähentyä ja oireet lievittyvät.

Jos olet kiinnostunut tietämään, millainen on Välimeren ruokavalio, jota nivelreumaakin sairastaville suositellaan, olen tässä aiemmassa kirjoituksessani kuvannut sitä melko tarkasti.

Viitteet:

Alghadir AH, Gabr SA, Al-Eisa ES. Green tea and exercise interventions as nondrug remedies in geriatric patients with rheumatoid arthritis. J Phys Ther Sci. 2016 Oct;28(10):2820-2829.

Alwarith J, Kahleova H, Rembert E, et al. Nutrition Interventions in Rheumatoid Arthritis: The Potential Use of Plant-Based Diets. A Review. Front Nutr. 2019 Sep 10; 6:141.

Asoudeh F, Dashti F, Jayedi A, et al. Caffeine, Coffee, Tea and Risk of Rheumatoid Arthritis: Systematic Review and Dose-Response Meta-analysis of Prospective Cohort Studies. Front Nutr. 2022 Feb 10;9:822557.

Audo R, Sanchez P, Rivière B, et al. Rheumatoid arthritis is associated with increased gut permeability and bacterial translocation which are reversed by inflammation control. Rheumatology (Oxford). 2022 Aug 10:keac454.

Aune D, Giovannucci E, Boffetta P, et al. Fruit and vegetable intake and the risk of cardiovascular disease, total cancer and all-cause mortality-a systematic review and dose-response meta-analysis of prospective studies. Int J Epidemiol. 2017 Jun 1;46(3):1029-1056.

Bennett JL, Pratt AG, Dodds, R. et al. Rheumatoid sarcopenia: loss of skeletal muscle strength and mass in rheumatoid arthritis. Nat Rev Rheumatol. 2023 Feb 17.

Bruzzese V, Scolieri P, Pepe J. Efficacy of gluten-free diet in patients with rheumatoid arthritis. Reumatismo. 2021 Jan 18;72(4):213-217.

Cerhan JR, Saag KG, Merlino LA, et al. Antioxidant micronutrients and risk of rheumatoid arthritis in a cohort of older women. Am J Epidemiol. 2003 Feb 15;157(4):345-54.

Cohen M. Rosehip – an evidence based herbal medicine for inflammation and arthritis. Aust Fam Physician. 2012 Jul;41(7):495-8.

Daien C, Czernichow S, Letarouilly JG, et al. Dietary recommendations of the French Society for Rheumatology for patients with chronic inflammatory rheumatic diseases. Joint Bone Spine. 2022 Mar;89(2):105319.

Darlington LG, Ramsey NW. Review of dietary therapy for rheumatoid arthritis. Br J Rheumatol. 1993 Jun;32(6):507-14.

Forsyth C, Kouvari M, D’Cunha NM, et al. The effects of the Mediterranean diet on rheumatoid arthritis prevention and treatment: a systematic review of human prospective studies. Rheumatol Int. 2018 May;38(5):737-747.

Gioia C, Lucchino B, Tarsitano MG, et al. Dietary Habits and Nutrition in Rheumatoid Arthritis: Can Diet Influence Disease Development and Clinical Manifestations? Nutrients. 2020 May 18;12(5):1456.

Guagnano MT, D’Angelo C, Caniglia D, et al. Improvement of Inflammation and Pain after Three Months’ Exclusion Diet in Rheumatoid Arthritis Patients. Nutrients. 2021 Oct 9;13(10):3535.

He J, Wang Y, Feng M, et al. Dietary intake and risk of rheumatoid arthritis-a cross section multicenter study. Clin Rheumatol. 2016 Dec;35(12):2901-2908.

Heliövaara M, Aho K, Knekt P, et al. Coffee consumption, rheumatoid factor, and the risk of rheumatoid arthritis. Ann Rheum Dis. 2000 Aug;59(8):631-5.

Hu Y, Sparks JA, Malspeis S, et al. Long-term dietary quality and risk of developing rheumatoid arthritis in women. Ann Rheum Dis. 2017 Aug;76(8):1357-1364.

Hänninen, Kaartinen K, Rauma AL, et al. Antioxidants in vegan diet and rheumatic disorders. Toxicology. 2000 Nov 30;155(1-3):45-53.

Javadi F, Ahmadzadeh A, Eghtesadi S, et al. The Effect of Quercetin on Inflammatory Factors and Clinical Symptoms in Women with Rheumatoid Arthritis: A Double-Blind, Randomized Controlled Trial. J Am Coll Nutr. 2017 Jan;36(1):9-15.

Khanna S, Jaiswal KS, Gupta B. Managing Rheumatoid Arthritis with Dietary Interventions. Front Nutr. 2017 Nov 8;4:52.

Khojah HM, Ahmed S, Abdel-Rahman MS, Elhakeim EH. Resveratrol as an effective adjuvant therapy in the management of rheumatoid arthritis: a clinical study. Clin Rheumatol. 2018 Aug;37(8):2035-2042.

Khoshbin K, Camilleri M. Effects of dietary components on intestinal permeability in health and disease. Am J Physiol Gastrointest Liver Physiol. 2020 Nov 1;319(5):G589-G608.

Kjeldsen-Kragh J, Haugen M, Borchgrevink CF, et al. Controlled trial of fasting and one-year vegetarian diet in rheumatoid arthritis. Lancet. 1991 Oct 12;338(8772):899-902.

Lanspa M, Kothe B, Pereira MR, et al. A Systematic Review of Nutritional Interventions on Key Cytokine Pathways in Rheumatoid Arthritis and Its Implications for Comorbid Depression: Is a More Comprehensive Approach Required? Cureus. 2022 Aug 15;14(8):e28031.

Linee guida per una sana alimentazione 2018. Ministero dell’agricoltura, della sovranità alimentare e delle foreste.

Moosavian SP, Paknahad Z, Habibagahi Z, Maracy M. The effects of garlic (Allium sativum) supplementation on inflammatory biomarkers, fatigue, and clinical symptoms in patients with active rheumatoid arthritis: A randomized, double-blind, placebo-controlled trial. Phytother Res. 2020 Nov;34(11):2953-2962.

Nenonen MT, Helve TA, Rauma AL, Hänninen OO. Uncooked, lactobacilli-rich, vegan food and rheumatoid arthritis. Br J Rheumatol. 1998 Mar;37(3):274-81.

Pattison DJ, et al. The role of diet in susceptibility to rheumatoid arthritis: a systematic review. J Rheumatol. 2004 Jul;31(7):1310-9.

Pedersen M, et al. Diet and risk of rheumatoid arthritis in a prospective cohort. J Rheumatol. 2005 Jul;32(7):1249-52.

Peltonen R, Nenonen M, Helve T, et al. Faecal microbial flora and disease activity in rheumatoid arthritis during a vegan diet. Br J Rheumatol. 1997 Jan;36(1):64-8.

Raad T, George E, Griffin A, et al. Effects of a Telehealth-Delivered Mediterranean Diet Intervention in Adults with Rheumatoid Arthritis (MEDRA): A Randomised Controlled Trial. medRxiv 2023.02.21.23286250.

Ramadan G, El-Beih NM, Talaat RM, Abd El-Ghffar EA. Anti-inflammatory activity of green versus black tea aqueous extract in a rat model of human rheumatoid arthritis. Int J Rheum Dis. 2017 Feb;20(2):203-213.

Rondanelli M, Perdoni F, Peroni G, et al. Ideal food pyramid for patients with rheumatoid arthritis: A narrative review. Clin Nutr. 2021 Mar;40(3):661-689.

Schönenberger KA, Schüpfer AC, Gloy VL, et al. Effect of Anti-Inflammatory Diets on Pain in Rheumatoid Arthritis: A Systematic Review and Meta-Analysis. Nutrients. 2021 Nov 24;13(12):4221.

Skoczyńska M, Świerkot J. The role of diet in rheumatoid arthritis. Reumatologia. 2018;56(4):259-267.

Tedeschi SK, Frits M, Cui J, et al. Diet and Rheumatoid Arthritis Symptoms: Survey Results from a Rheumatoid Arthritis Registry. Arthritis Care Res (Hoboken). 2017 Dec;69(12):1920-1925.

Wąż K, Kucharz EJ, Kopeć-Medrek M, et al. Intestinal dysbiosis and increased intestinal permeability as a potential risk factor for the development and progression of rheumatoid arthritis. Rheumatol Forum. 2022; 8(4).

Willich SN, Rossnagel K, Roll S, et al. Rose hip herbal remedy in patients with rheumatoid arthritis – a randomised controlled trial. Phytomedicine. 2010 Feb;17(2):87-93.

Wu T, Li Y, Wu Y, et al. Effects of Microecological Regulators on Rheumatoid Arthritis: A Systematic Review and Meta-Analysis of Randomized, Controlled Trials. Nutrients. 2023; 15(5):1102.

Zhao T, Wei Y, Zhu Y, et al. Gut microbiota and rheumatoid arthritis: From pathogenesis to novel therapeutic opportunities. Front Immunol. 2022 Sep 8;13:1007165.

Kategoriassa:

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uusimmat artikkelit

Blogin arkistot

Tilaajana saat ilmoituksen sähköpostiisi aina kun uusi blogikirjoitus julkaistaan.
Loading
Tietosuojaseloste

Haluan säilyttää blogissa myönteisen ilmapiirin. Kommenteissa saa esittää kriittisiäkin ajatuksia, mutta töykeät, loukkaavat ja jankkaavat kommentit poistetaan tai niitä ei julkaista. Pyydän ystävällisesti esiintymään omalla koko nimellä, jos kommentoit. Tervetuloa siis keskustelemaan hyvässä hengessä.

Seuraa Facebookissa